OLEN MUUTTANUT

Viime aikoina on ollut lähes mahdotonta päästä päivittämään blogia ja teilläkin varmaan käydä sitä lukemassa, joten tästä lähtien blogini löytyy osoitteesta: hannukalervo.wordpress.com Tervetuloa sinne!

KOTIKÄYNNILLÄ

Maanantaina oltiin kotikäynnillä yhden dementoituneen mummon luona. Hienoa oli huomata, miten Jumala pitää omistaan huolta. Luimme nimittäin yhdessä Psalmin 91 ja hänen elämänsä on kuin vahvistus siinä Jumalan antamille lupauksille.

Meitä hän ei enää muistanut, mutta Juhan kyllä. Yhdestä läheisestä ystävästään hän kyseli ainakin parikymmentä kertaa. Monet muutkin asiat olivat jo päässeet unohtumaan, mutta Isä Meidän rukouksen hän muisti alusta loppuun.

Hän on muuten ollut poikkeuksellinen äiti, kun on pystynyt siirtämään vielä äidinkielensä lapsilleen. Nuorin heistä taitaa olla muutamaa vuotta minua vanhempi.

Ja kuten tavallista lopuksi otettiin ryhmäkuvia. Tällä kertaa siihen itse asiassa oli aivan erityinen syy, sillä emännällämme on "serkkutyttö" Virossa. Halusin tietenkin viedä hänelle terveiset ja oikein kuvan kanssa, kun seuraavan kerran menemme Viroon oikein ajan kanssa käymään.

Suoralta kädeltä tytär ei tietenkään muistanut osoitetta, mutta sovittiin, että soittelisimme perään, sillä osoite hänellä olisi tallessa kotona. Muisteli, että paikka olisi Kohtla-Järve, jossa Lillikin lapsena oli viettänyt paljon aikaa äitinsä isovanhempien luona. Kun sitten soittelimme, niin selvisi, että paikka olikin Jõhvi ja osoite tuttu katu, muutaman talon päässä Lillin sukulaisista. Todellakin pitänee mennä käymään siellä, vaikka se sukulaisten talo on jo aikaa sitten palanut poroksi ja hekin siis muuttaneet sieltä pois. Vaan kylläpä maailma osaa olla pieni!

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

Niin se vaan päivä taas kääntyy iltaan, mutta koska vuorokausi täällä Omskissa ei ole vielä vaihtunut laitan tänne blogiin onnittelut päivänsankareille. Aamulla tuli lahjat sänkyyn ja aamupalan jälkeen suunnistettiin kirkkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen oltiin syömässä TGI Friday'ssä (täkäläisittäin nimi kirjoitetaan "Fraidei's") ja tultiin kotiin.

Mukavaa ja siunattua päivän jatkoa sekä uutta alkavaa viikkoa kaikille!

VIIDESLÄISIÄ OMSKISSA?

Olin palaamassa kotikäynniltä, kun yht'äkkiä liikennevaloissa seisoessani huomasin edessäni mustaksi tummennetussa Ladan takalasissa venäjäksi kirjoitetun tekstin: "Missä aiot viettää iäisyytesi". Kansanlähetyksen lähettinä kysymys tietenkin paitsi huvitti niin muistutti vanhoista, hyvistä ajoista. Kaikessa liikennehässäkässä valitettavasti en huomannut katsoa, että oliko kysymyksessä hautaustoimiston auto vai oliko joku todellakin "evankelioimistarkoituksessa" laittanut tälläisen hyvän, tavallisen syntisen pysäyttävän tekstin ikkunaansa. Oli miten oli, niin rukoukseni on, että Taivaallinen Isämme käyttäisi tätäkin "mainoskylttiä" vetääkseen puoleensa ihmisiä ja että me uudestisyntyneet kristityt voisimme sitten olla kertomassa, että iäisyyspaikkaansa voi vaikuttaa ja miten se tapahtuu.

Äskettäin kirjoittelin myös lumentulosta. Pikkusen sitä on tullutkin lisää, vaikka lämpötila heiluukin nollan korvilla. Tästä talvesta on kuulemma ennustettu poikkeuksellisen kylmää ja runsaslumista.

JOKO SE TALVI TULEE?

Meillä on sään puolesta takana suorastaan mahtava syksy. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana sateli jokin verran, mutta sitten onkin ollut poutaa viime maanantaihin saakka. Ja aurinko on näyttäytynyt jokaisena päivänä! Itse asiassa lauantaina kaupungilla ajellessani huomasin yhdessä mittarissa lukeman +13.

Eilen taas aurinko paistoi - Lillin syntymäpäivän johdosta? :-)Ehkä, mutta tänään sitten vihdoin jo tuli räntää pitkin päivää. Jotkut taisivat jo ehtiä putsaamaan luntakin autonsa ikkunoista. Illalla kielitunnilta kotiin tullessa oli kaikki lumeen viittaava jo käytännössä hävinnyt, mutta kovasta ja kylmästä tuulesta huolimatta taisi lämpötila olla lähellä nollaa. Toivossa siis eletään, että tänne saadaan pian kunnolla lunta vielä ennen etelä-Suomea, kun keski- ja pohjois-Suomelle jo "hävittiin".

INKERIN KIRKKO LAKKAUTETAAN

Viimeisen noin viikon aikana on kierrellyt ensin tekstiviesti ja sitten ovat puhelimet käyneet kuumina Venäjän federaation oikeusministeriön julkaistua listan hengellisistä järjestöistä, jotka aiotaan lakkauttaa. Syyksi ilmoitettiin laiminlyönnit vaadittavien asiakirjojen toimittamisessa viranomaisille ja listassa on 56 järjestöä mm. Inkerin Kirkko ja sen (Kelton) teologinen instituutti.

Kirkkomme piispa Aarre Kuukauppi on antanut lyhyen lausunnon aiheesta ja se on julkaistu Inkerin Kirkon kotisivulla osoitteessa: www.inkerinkirkko.fi. Lyhyesti sanottuna kirkkomme puolelta kaikki on todistettavasti kunnossa, mutta jo lähiaikoina kirkon keskuskanslia tulee selvittämään, miksi viranomaisten päässä kaikki ei ole kunnossa ja täydentää, mikäli puutteitä löytyy.

Hyvä on myöskin muistaa, että Venäjää länsimaista poiketen ei ohjata niin orjallisesti lakien vaan ukaasien mukaan, jotka meikäläisittäin ovat lakia selventäviä toimintaohjeina. Ainakaan ihan heti siis tällä rintamalla tuskin tulee tapahtumaan mitään.

Tässä prosessissa on tuotu esiin myös Raamatun kohta eli Joh. 9:4, jonka mukaan ei pidä hellittää niin kauan kuin (evankeliumin) työ on mahdollista. Ja ennen kaikkea rukoilkaamme Venäjän kansan ja sen valtaapitävien puolesta sekä ennen kaikkea Venäjän ortodoksikirkon puolesta, että voisi tapahtua herätystä ja heräämistä niin, että ortodoksikirkko kristillisenä kirkkona ottaisi kantaakseen vastuunsa niin, että meitä ei edes tarvittaisi enää täällä Venäjällä.

ÄRRÄLLÄ

Kummasti se vain liikuttaa sydänalaa, kun törmää Suomesta tuttuihin asioihin täällä kaukana Siperiassa. Tänään oli jälleen vuorossa sellainen "kohtaaminen" ja vielä kahdesti. Kävin nimittäin synttärilahjakierroksella ja ostoksilla parissa uudessa kauppakeskuksessa ja molemmista löytyi R-kioski. Sortimentti oli tietenkin täkäläinen, joten Vichy korvautui Bon Aqualla, mutta kummasti tuli hyvä mieli.

Tänään on ollut myös tavallisesta poikkeavasti virallinen työpäivä. Minäkin kävin hankkimassa seurakunnan kylppäriin suihkuverhotelineen ja tuulettimen ja asensin edellisen paikalleen. Sähkötyöt päätin jättää taitavampiin käsiin.

Kotiin palattuani oli odottamassa "urheilullinen" yllätys. Lähtiessä jo hissi ei toiminut ja nyt oli alas hissin oveen ilmestynyt lappu, että korjaaja tulee huomenna asentamaan hissiin uuden moottorin. Aamulla varmaan ainakin vielä ehdimme kävellä portaat alas, mutta ehkä jo iltapäivällä hissi taas toimii.

VÄHÄN MENNEISTÄ

No, niin. Olisikohan nyt sopiva aika ja hetki vilkaista vähän menneeseen ja kertoa, mitä juttuja sisältyi tuohon pitkään, reilun parin kuukauden mittaiseen taukoon.

Viimeiset viikot ennen paluuta tänne Omskiin menivät tietenkin pakkaamisen merkeissä. Olimme miettineet ja suunnitelleet kuinka kutsuisimme vielä lopussa ystäviä ja sukulaisia kylään, mutta niin vain se kodin paketointi, juoksentelu ja kaikenlaisen tarpeellisen hankkiminen ja ostaminen veivät voimat, että homma jäi. Prostite – antakaa anteeksi! Loppuvaiheessa oli kyllä jo asiatkin ehditty pakata ja matkalaukutkin jouduttiin pakkaamaan ja purkamaan lukemattomat kerrat, kun sitä ja tätä piti vielä ehdottomasti saada mukaan. Itse asiassa loppujen lopuksi päädyttiin ostamaan vielä yksi matkalaukku, kun tilaa oli yksinkertaisesti niin vähän. Ajateltiin, että ehkä voisimme puhua laukut suoraan Omskiin asti ilman, että joutuisimme ottamaan niitä ulos Moskovassa ja kuskaamaan terminaalista toiseen. Niin ja viimeisen Omskin työn esittelyn kävin vielä pitämässä toiseksi viimeisenä iltana ennen paluutamme.

Saahan sitä toivoa J vaan kaikkea ei voi saada. Lentokentällä kaikkien tavaroidemme kanssa sitten kovasti yritin puhua ja vääntää, mutta vielä kovemmin pisti vastaan Finnairin lentokenttävirkailija. Sitten olivat meidän lippumme hukassa, kun Matka-Vekan virkailija ei ollut osannutkaan selvittää mitä ”tiski” sana tarkoittaa tai paremminkin, missä ”tiski” sijaitsee. No, onneksi Aeroflotin ystävällinen virkailija itse tuli henkilökohtaisesti niitä tuomaan meille sinne ”väärälle” tiskille. Aeroflotille siitä 10+ !!! Kysyin sitten häneltä, että voisimme tsekata tavaramme suoraan Omskiin ja oitis lupasi, kun meillä oli kaksi niin pientä lastakin. Vaan siitäkös Finskin virkailija innostui. Rupesi oikein vaatimaan, että pitää olla Aeroflotin jonkun ison viskaalin lupa hänelle toimitettuna, muuten hän ei sitä tee. Siinä vaiheessa sitten alkoi jo minullakin kellot soimaan, että ehkä venäläisessä systeemissä ei kannattaisi moista tsekkausta tehdäkään, sillä pahimmassa tapauksessa laukut saattavat kiertää ties mitä kautta ja niinpä ne eivät ehdikään meidän kanssamme samaan koneeseen ja sitten me joudumme olemaan Omskissa aluksi ilman vaatteita. Niinpä sitten purin huulta, kiitin Herraa ja pyysin ylistyksen mieltä, kun meillä kaiken järjen mukaan oli tiedossa ja odotettavissa matkalaukut ja siis vaatteet eikä vain katkera mieli, kun matkalaukut olivat kateissa.

Kiitoksen mieli jatkui Moskovassa, sillä siirtyminen terminaalista toiseen kaikkien matkatavaroiden ja kahden lopen väsyneen pikkutytön kanssa vei kolmisen tuntia (meidän vaihtoaika 4t 10 min, nopeampi vaihto olisi ollut vain pari tuntia). Koneen laskeuduttua passintarkastuksessa oli vastassa pitkät jonot. Yksi hindugurun näköinen mieshenkilö tuli meitä kuitenkin pian rohkaisemaan ja muistuttamaan, että pienten lasten kanssa ”saa” mennä jonon ohi. Ja niin me sitten teimmekin. Meidän passiemme tarkastus oli kuitenkin niin perusteellinen, että takanamme jonottanut kansa aplodeerasi ja hurrasi, kun meidät vihdoin päästettiin läpi J

Omskissa oli sitten yllätys taas odottamassa. Valera oli aiemmin kesällä valtuutettu siirtämään edellisenä vuonna hankittu maastobussi seurakunnan nimiin, mutta niin se vain oli jäänyt syystä tai toisesta tekemättä. Niinpä auton rekisteriote oli vanhentunut ja auto seisoi parkkipaikallaan. Valera oli meitä kyllä vastassa, mutta omalla autollaan. Täytyy kyllä myöntää, että vähintäänkin pieni ihme siinä saatiin kokea, kun saimme kolme isoa matkalaukkua, yksi kookkaan rinkan, kaksi reppua, kaksi lastenistuinta, kolme aikuista ja kaksi lasta mahtumaan sisälle pieneen Chevrolet Lanos -merkkiseen (porrasperäiseen) henkilöautoon.

Matkalla olin jo vähän ehtinyt alkaa jännittämään kotiinpaluutamme, sillä perinteisesti se sijoittui aikaan, jolloin yleensä vielä ei lämmitetä kerrostaloissa. Mielessä oli käynyt, että ehkä kipaisenkin vain äkkiä yläkertaan hakemaan toisen lähettiasunnon avaimet ja menemme sinne, kun siellä aina on ollut niin lämmintä. Turha murhe kuitenkin pois! Jo matkalla lentokentältä kuulimme Valeralta, että asteittain oli lämmitys oli tänäkin ”talvena” otettu käyttöön ja siinä vaiheessa koko kaupungissa oli lämmöt päällä. Ja lämmintä oli meilläkin. Itse asiassa ensimmäisinä päivinä oli niin lämmintä, että harkitsimme jo tuulettimien hakua vintiltä. No, nyt lämpöpuoli on ainakin toistaiseksi tasaantunut – olohuoneen sisälämpömittari osoittaa +24. Venäläinen tavoite on kyllä vissiin +30, mutta meille tuo reilu parikymmentä vallan mainiosti riittää. Ulkona on päivisin vielä muutama aste lämmintä, mutta yöt ovat jo vissiin pakkasella. Itse asiassa nyt on kello vähän yli kolme telkkarin ”lämpömittari” näyttää vielä +4. Tänne tullessa meillä oli vielä ajatus, että melko nopeasti muuttaisimme siihen toiseen lähettiasuntoon ja olisimme tämän lyhyen ajan pääsääntöisesti siellä, mutta, mutta… kukas kotoaan lähtisi. J

Muutama päivä meidän tulomme jälkeen saapui tänne myös kansainvälisyyslinjalainen. Hänen kanssaan olen aloittanut venäjäntunnit. Käymme vuoroiltoina, molemmat kahtena iltana viikossa Alla-opettajamme tunneilla hänen aloitettua tässä välillä toisen päivätyön autopesulassa.

Vieraitakin meillä on jo ehtinyt käydä. Esikoislestadiolaiset veljet tapansa mukaan tekivät tänäkin syksynä Siperian kierroksensa. Turnee alkoi täältä ja meidän kanssamme he olivat pari, kolme päivää. Seurat pidettiin ja nuoria he kävivät ”moikkaamassa” sekä puhuivat vielä sunnuntaina pariin otteeseen. Ei täällä ”nälkäkuoleman” partaalle vielä ehditty, mutta ainahan se on mukavaa, kun saa omalla äidinkielellään kuulla Raamatun selitystä. Toivottavasti voivat tulla ensi vuonnakin!

Täällä on auto ehdottoman tarpeellinen, melkeinpä tekisi mieli sanoa, että suorastaan välttämätön, ainakin kahden pienen lapsen perheelle. Edellä kerroin jo, että kentän auto seisoo, kun rekisteriote on vanhentunut, vaikka kaikki muut luvat meillä on asianmukaisesti. Myöskin oma automme oli poissa pelistä ensimmäisen puolentoista viikon ajan. Kesällä jo kävin vähän kokeilemassa, mutta silloin homma tyssäsi heti. Ensin epäilin ja toivoin, että ongelma olisi vain akku. No, akku oli ensimmäinen ongelma. Muita ongelmia selvitellessä panin merkille, että sisävalo paloi oli ovi auki tai kiinni. Kun sitten viime syksynä akkua ei oltu irrotettu navoistaan, niin akku oli siis sitten mennyt tyhjäksi ja jäätynyt talvella ja näin muuttunut kaatopaikkajätteeksi. Uuden akun myötä syntyi uusi toivo, mutta Lada vain ei käynnistynyt. Nyt jo pyöritti, mutta ei käynnistynyt. Seuraava epäilys oli hälytin, joka oli juuri samalla lailla oikkuillut monesti aiemminkin. Käytiin Auto-Rodeon pojilta kysymässä neuvot vaan ei auttanut sekään. Sitten kaadettiin kaasariin bensaa ja johan toimi … sen aikaa, kun bensaa kaasarissa riitti. Päätettiin puhdistuttaa kaasari – lopputulos oli, että ostin uuden kaasarin. Se oli erilainen kuin edellinen ja taas neuvoja kysymään, mutta sitten ehti jo pimeä, joten asentaminen jäi seuraavaan aamuun. Ei auttanut uusi kaasari, joten lopullinen, se pohjimmainen toinen syykin selvisi. Bensapumppu oli tukossa. Hommattiin uusi bensapumppu ja johan ”nappasi”. Auto kuitenkin pysyi edelleen tallissa kuin tatti, kun katsastus oli vanhentunut. Aiemmin monen solmun summana olin jo ehtinyt päättää, että tällä kertaa katsastus tehdään ”po-russki” ja niinpä auto seisoi, kun ikkunatarraa ei ollut. Ensimmäisinä päivinä satoi usein, mutta sitten puolentoista viikon odottamisen jälkeen päätin, että siirrän suihkukaapin altaan automme perässä autotallista alaovelle, kun se ei mahtunut Valeran auton takakontin pienestä reiästä sisään ja en viitsinyt sitä alkaa raahaamaankaan. Ja kun auto tuli ulos tallista, niin samalla aurinko tuli esiin ja sen jälkeen ei olekaan satanut \o/ Seuraavana päivänä sitten sain sen ikkunalätkän – kahdeksi vuodeksi. Kyllä täällä Venäjälläkin asiakas on kuningas – lätkän pitkä odotusaika kompensoitiin pitkällä katsastuksella.

Sitten joitain ”kummallisuuksia”, joihin on törmätty. Ensinnäkin nettiyhteys (kuulemma kuukausilippukin) voidaan hankkia vain yhtenä päivänä kuukaudessa. Igor kävi haukkumassa seurakunnan nuoret nuortenillassa, kun eivät enää käy jumiksissa. Seuraavana aamuna oli tupa täynnä väkeä, myös nuoret olivat hyvin edustettuina. Meitä ei päästetty Metro-nimiseen kauppaan ostoksille, kun meillä oli tytöt mukana. Siihen liikkeeseen on alle 10 v. pääsy kielletty. Halusin aloittaa avointen ovien kahvi-teetuvan seurakuntakodilla, mutta kirkkoherra kielsi sen. Nyt erityisesti ei voi aloittaa, kun remontista puuttuvat loppuhyväksynnät. Myöhemminkin, jos joku talon asukas valittaa meidän toiminnastamme, niin seurakunnalta voidaan evätä oikeus käyttää tiloja. Herää kysymys, että oliko koko seurakuntakodin remontti turha, jos mitään ulospäinsuuntautuvaa toimintaa ei voida remontin jälkeenkään suorittaa.

Pari positiivistakin asiaa on ollut. Suurin asia on ollut, että venäjänkielinen pyhäkoulu on taas alkanut. Kaksi paikallista pikkutyttöä ovat innokkaasti mukana ja Hanna sekä Miriamkin parhaan ymmärryksensä mukaan ja vähintään yhtä innokkaina. Toinen hauska juttu oli autopesulassa. Menin tuttuun paikkaan vuoden tallissa seisoneen auton kanssa. Pesun hinnan kuultuani kysyin tapani mukaan tietenkin alennusta, kun minulla oli taskussa heidän alennuskorttinsa. Pesuripoika kuitenkin totesi lakonisesti, että siinä hinnassa oli jo kaikki alennukset. Heti perään hänen kollegansa vuorostaan kysyi minulta, että missäs se meidän (ja teititteli kuten täällä on aina tapana) Volkkari on. Eipä voi kun taas ihmetellä kuinka hyvin täällä asiakkaat muistetaan. Ja sainpa kaupanpäälle vielä ”nuhtelunkin” - pitää käyttää autoa pesussa useammin.

Sokerina pohjalla on lasten suusta kuultua. Tässä yhtenä päivänä, kun tytöt olivat taas ”pöllöilleet” ja kuulivat, kun äitinsä heille kertoi olevansa moisesta heille vihainen, niin Mimmu 2v huusi Hannalle: ”Äiti on vihainen, mennään piiloon”. Mistä lie tyttö tuonkin oivaltanut?

OM-KOLONIASSA

Kyläilymme jatkui sunnuntaina ja silloin olivat vuorossa Kovaljovo ja Orlovka. Matkaan päästiin vähän myöhässä, mutta onneksi ruokatarpeet oli ostettu jo valmiiksi leipää lukuunottamatta ja siihen puoleen ei mennyt enempää aikaa. Tällä kertaa oltiin matkassa ilman kanttoria - eipä se viime vuonna lahjaksi Helsingistä saatu hieno syntikka olisi mukaan mahtunutkaan pieneen Ladaamme. Kovasti Igor oli sitä mieltä, että soittipelin olisi voinut laittaa pahvilaatikossa katolle, mutta pelkäänpä pahoin, että se olisi ollut sen "surma". Eikä sitä sinne siis myöskään laitettu - toivottavasi ei laitetakaan vastaisuudessakaan sen jälkeen kun meitä täällä ei enää ole. No, kun siis vihdoin matkaan päästiin, niin rattoisasti matkanteko sujui. Tiekin oli yllättävän hyvässä kunnossa - paljon paremmassa kuin kesällä. Matkassa tällä kertaa olivat Igor, Valera, Bertta ja kansainvälisyyslinjalaisemme sekä allekirjoittanut.

Pariin kuukauteen lähettien lähdettyä Suomeen ei näissäkään kylissä oltu käyty, mutta nyt taas käytiin. Kovaljovossa paikalla olivat uskollisimmat parisenkymmentä aktiivia. Talon varsinainen emäntä ei myöskään ollut päässyt paikalle katkaistuaan kätensä äskettäin. Poikkimennyt jalka oli kuulemma juuri ja juuri ehtinyt parantua ennen kuin käsi katkesi.

Orlovkassa kokoonnuimme jälleen Ernan luona, vaikka kulttuuritalon ovet jo pitivätkin olla meille auki. Paikalla oli kahdeksan kyläläistä, joista kolmea, neljää en ollutkaan pitkään aikaan nähnyt jumiksissa. Toivottavasti ovat taas "palanneet" joukkoon.

Surullisena asiana on valitettavasti kerrottava uudesta käytännöstä. Kuten perjantaina Ryzhkovossa niin samaten tällä Om-kolonian reissulla Igor ilmeisen korkeakirkollisena piti päänsä ja tulevaisuudessa kyläjumikset tullaan pidetään sitten perjantaisin - kylien väki olisi kyllä halunnut jatkaa sunnuntaijumisten traditiota. Vaikka seurakunnassamme on katekeetta ja Valerammekin on jo sanajumalanpalveluksia toimittanut, niin siitä huolimatta on kirkkoherramme pitää tärkeämpänä sitä, että kaupunkiseurakunnassa on ehtoollinen tarjolla joka sunnuntai kuin, että kylässä olisi ehtollisjumalanpalvelus yhtenä sunnuntaina kuukaudessa.

Paluumatka sujui myös joutuisasti ja kun nousin ulos autosta tallissa, niin kuljettajan istuimen selkänoja petti ja se hajosi. Se oli jo toinen kerta noin viiden vuoden ja vajaan 40.000 km:n aikana! Varjelustakin oli, kun rikkoutuminen tapahtui vasta tallissa eikä esim. kesken kaiken valtatiellä, jolloin olisi voinut käydä vaikka millainen vahinko/kolari.

RYZHKOVOSSA

Tänään perjantaina (tai täällä Omskissa eletään kyllä jo lauantaita) kävimme pitkästä aikaa Ryhkovon kylässä. Aikaisin aamuksi sovittu lähtö myöhästyi toista tuntia, kun kaikki eivät yhä pahenevista ruuhkista johtuen ehtineet ajoissa paikalle seurakuntakodille. Matkaan lopulta kuitenkin päästiin, vaikka viimeisenä viivytyksenä Valera-ystävämme sai peukaloonsa syvän haavan.

Ja rattoisasti matka taittuikin. Liikennettä kaupungin ulkopuolella oli yllättävän vähän eikä ohituskohtia tarvinnut juuri odottaa. Alkumatkasta tosin menohaluja hillitsi hieman kuuraiset pientareet. Edellinen päivä oli ollut lämmin ja kaikessa kiireessä talvirenkaiden vaihto alle oli unohtunut. No, ei tie liukkaalta tuntunut, pari kertaa kokeilin jarruilla. Kerran puolivälin tienoilla pysähdyimme tankkaamaan ja samalla tuli sopiva tauko, että jaksoi taas painaa kaasua ja jarrua ja välillä vähän kytkintäkin.

Stressikäyrä ja adrenaliini alkoivat nousemaan sopivasti Ryzhkovon tienhaaraa lähestyttäessä. Aamulla Hilma itse oli soittanut ja kehottanut tulemaan, kun tie oli kerran hyvässä kunnossa. Ensivaikutelma ei kuitenkaan ollut mikään hirveän lupaava. Ehkä hän muisti meidän kesällä käyneen "japsi-traktorilla" ja oletti meidän nytkin olevan liikkeellä sillä. Vaan ei, meillä oli alla meidän "Vitonen" elikkä Lada 2105 ja se on kyllä kaikkea muuta kuin maastoauto. No, kyllä silläkin yllätävän pahoista paikoista on päässyt. Jonkun matkaa mutatietä ajettuamme ilmestyi näköpiiriimme tiekarhu, joka lanasi tietä. Ihana, kiitos Herralle! oli ensimmäinen reaktioni, mutta pian tajusin, että sehän suorastaan pilaa tien. Onneksi pääsimme siitä ohi ja saimme nauttia kuitenkin jonkin matkaa siitä Hilman lupaamasta hyvästä tiestä.

Perille päästyämme menimme ensin pikaisesti käymään kylän koulussa ja annoimme sinne edellisen kesän aktioryhmältä saaduilla rahoilla ostetut urheiluvälineet. Rehtori ei ottanut niitä kuitenkaan vastaan vaan vei meidät tapaamaan koulun "urheiluluokkalaisia" ja heille pallot ja mailat kelpasivat. Samalla siinä vaihdoimme muutaman sanan ja loppujen lopuksi pojat opettajan kanssa tulivat vielä seuraamaan jumistamme. Yksi heistä oli ollut kesäleirillämme \o/ Kyllä yksi jumis aina perjantain viimeisen oppitunnin voittaa :-)

Pitkä poissaolomme vaikutti myös kirkkokansan lukumäärään - tällä kertaa onneksi positiivisesti. Ehtoolliseen asti väkeä oli yli 30 ja sen jälkeen kun koulukyydin takia poistunut nuoriso oli lähtenyt, jäljellä oli vielä minun laskujen mukaan 23 syntistä. Ja lopuksi otettiin tietenkin ryhmäkuva kuten Venäjällä aina on tapana.

Meillä oli toinenkin asia toimitettavana. Vuoden alussa joulujumalanpalveluksen jälkeen (juliaanisen kalenterin mukaan joulu meikäläisittäin vasta 7. tammikuuta) perustettiin Ryzhkovoon seurakunta ja tälle seurakunnalle oli "kappeliksi" annettu huone kulttuuritalon yläkerrasta. Meidän tehtävämme tällä kertaa oli katsoa, että millainen remontti siellä pitäisi tehdä, että jumalanpalvelukset voitaisiin siirtää sinne. Sitä tarkoitusta varten oli seurakunta saanut Suomesta rahaakin.

Rehellinen arvioni on, että siihen huoneeseen saa kyllä palamaan helposti pienen omaisuuden, mutta kyllä siellä voisi pitää jumalanpalveluksia vaikka hetikin, jos olisi kova tahto. Vieressä asioiden ja keskustelun kehittymistä seuratessani tuli sellainen tunne, että nyt taisi olla kulttuuritalon johtajalla ketunhäntä kainalossa. Eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun tähän ilmiöön Venäjällä törmäsin. Ennen hänen luokseen syömään lähtöä (ehkä olen vähän sarkastinen, mutta ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana siinä kylässä) puhuttiin jo käytävän remontoimisesta ja seuraavana linjalla olisi sitten ehkä vielä portaikko.

Hyvänä puolena tällaisessa huoneen jakamisssa museon kanssa on se, että vartioiti on järjestyksessä, jos ei sitten koko talo pala. Peikkona taas on se, että Venäjällä vain sektantit elikkä lahkolaiset (ja meidän Omskin seurakunta) kokoontuvat muissa kuin kirkoissa.

Ortodoksitkin ovat jo pystyttäneet Ryzhkovossa ristin kulttuurikeskuksen viereiselle pihamaalle ja keränneet rahat kirkon rakentamiseen, vaikka se on perinteisesti ja aina ollut luterilainen kylä. Kova on siis kyläläisillä halu saada itselleen kirkko - vaikka sitten edes ortodoksinen!

Taisimme siis taaskin hävitä 1-0. Siellä, missä väki itse maksaa ja/tai rakentaa itse kirkon, siellä se myöskin sitoutuu siihen ja pitää siitä huolta toisin kuin ne Inkerin kirkon seurakuntalaiset, jotka ovat hätäapuna Suomesta saaneet kirkkonsa. Toivottavasti lopputulos ei ole sama kuin mitä on kuulunut Afrikan kehitysavun "menestystarinasta".

Kotimatkan alussa oli taas rukouselämä aktiivista ja kuten Raamatussa kehoitetaan. Tie oli lanan jäljiltä alkumatkasta aivan karmeassa kunnossa ja niinpä autokuntamme rukoili lakkaamatta. Kiitos Taivaalliselle Isällemme, kun kaikesta huolimatta pääsimme läpi mutatiestä ja vielä turvallisesti perille kotiin. Yhden pahan kolarinkin näimme matkalla - rekka oli puskenut sisään lepotauon jälkeen uudelleen liikkeellelähteneeseen autoon.

UUDET VIISUMIT

Kävimme tänään Hannan kanssa hakemassa meidän perheen passit lähetystöstä. Hämmästys oli suuri, kun saavuimme paikalle: portilla ei ollut yhtään jonoa!!! Hetken oli jo vähän epätoivoinen tunne, että onko lähetystö jostain syystä tänään kiinni vai missä kaikki ihmiset ovat.

Ei ollut ja virkaikailijakin (portinvartija) jo oli valmis palvelemaan ennen kuin kunnolla ehdin ulos autosta. No, jottei päivä olisi ihan pilalle mennyt, niin sisällä sentään sain odottaa. Meidän ikkunalle ei ollut muita tulossa, mutta "viisumitäti" (se vanha tuttu, joka oli taas palannut kesälomaltaan) oli vissiin tsajullaan ja siksi emme päässeet heti asiaan.

Saimme kuulla myös hyviä uutisia - 90 päivän laskeminen ei olekaan alkanut heinäkuussa vaan minunkin kohdalla se alkaa kulua vasta uuden viisumin alettua ja meidän ehdittyä takaisin Venäjälle. Niinpä hommasin meille liput sen mukaisesti elikkä lähdemme vasta 4. päivä ja tulemme takaisin joulun jälkeen 28. päivä.

Eilen katselimme Lillin kanssa juhlapäivän johdosta oikein mukavan venäläisen elokuvan nimeltään HEBECTA (=nevesta elikkä morsian). Elokuvan talviset maisemat herättelivät heti pintaan "koti-ikävän". Ei aivan mikään nyyhkyleffa, mutta hyvin kuvattu ja päättyy onnellisesti. Siltä varalta, että moinen elokuva joskus tulisi kohdalle, niin ehdottomasti se kannattaa katsoa.

LOMA JATKUU

Torstaina olin taas omilla jaloillani ja mäessä. Tällä kertaa myös jo vähän nöyremmällä mielellä. Osallistuin vain sellaiseen noin neljän kilometrin pyrähdykseen - kartalla oli mainittu pituudeksi 4 km, mutta opastauluissa oli 4,8 km. Tuntui sopivalta joka tapauksessa ja paikka oli tällä kertaa Ylläs. Aika pramea paikka se oli.

Tänään ei syötykään "omalla" hotellilla vaan Siltalassa. Kristillinen paikka, joten hyvään tarkoitukseen meni nekin rahat, jotka ruoasta maksettiin ja se ruoka oli erinomaista kuten joka kerralla aiemminkin täällä lapissa.

Illalla päästiin taas saunaan. Tällä kertaa vain käänsivät kiukaan pois päältä 40 minuuttia ennen sanomisajan päättymistä!!! Olimme tulleet myöhässä, joten emme ehtineet edes yksiin kunnollisiin löylyihin :-(

Tänään perjantaina suuntasimme Leville ja kävimme "valloittamassa" sen. Olipa jyrkkä nousu ne viimeiset sadat metrit. Onneksi meidät vietiin bussilla melkein loppuun asti ;-) Takaisin sentään tulimme jalan ja oikaisimme vähän yhden kivikon kautta, kun ensin emme huomanneet opasteita. Myös laskun loppu oli hurjan jyrkkä. Ura oli tehty tieksi ja siihen oli ajettu hiekkaa. Mäki oli niin jyrkkä, että jalat meinasivat koko ajan lähteä alta, kun pienet kivet olivat "poistamassa" kitkaa kengänpohjien alta. Selvittiin kuitenkin kaatumatta ja ehjin nahoin.

Levin laaksossa ei ilmaisia paikkoja retkieväiden syömiseen sitten näkynytkään kuten oli Ylläksellä ja muissakin käymissämme paikoissa, joten eväät syötiin bussissa. Seuraavana oli sitten vuorossa kylpylä ja kyllä siinä vaiheessa jo sauna maistuikin. Tarjolla oli perinteistä ja turkkilaista sekä poreallasta ja vesihierontaa. Valitettavasti tuli varauduttua vain puolentoista tunnin hemmotteluun. Kannattaa maksaa kolme euroa enemmän ja olla siellä oikein ajan kanssa.

Levin keskustassa oli myös markkinat ja pitihän ne pöydät kiertää läpi. Samaa tavaraa oli kaupan kuin kotoisilla Myyrmanninkin markkinoilla, vain yhdellä myyntipöydällä oli lappikrääsää. Sieltä siirryinkin sujuvasti bussiin torkkumaan.

Kämpille päästyämme oli taas vuorossa saunominen, mutta tällä kertaa sauna oli enempi sivuosassa, kun veri veti Muonion jokeen. Joki on rajajoki ja aika kapea siinä kohdassa, mutta ei silläkään kertaa tullut rajaloukkauksiin syyllistyttyä, kun vesi oli sen verran vilpoista.

Iltaruoan jälkeen meillä oli vielä illanvietto kodassa. Ensin vähän herkuteltiin jäätelöllä ja mansikkahillolla sekä kuivakakulla ja ilta huipentui yhteisen jakamisen jälkeen ehtoolliseen.

Nämä maalliset asiat vain yksi toisensa jälkeen loppuvat ja niin on tämänkin loman kanssa. Laukut on jo pakattuna ja kohta painut pehkuihin. Aamulla on aikainen herätys ja bussi lähtee kohti etelää ja kotia.

ULKOMAILLA

Kylläpä ehti taas aikaa vierähtää edellisestä blogimerkinnästä. Kaikenlaista on myös ehtinyt tapahtumaan. Perjantaina olimme muiden Venäjän lähettien kanssa koolla Ryttylässä vähän "itkemässä" työaluemme nykytilannetta ja miettimässä tulevaisuudenkuvioita. Olipa mukava tavata kollegoitamme.

Lisää kohtaamisia oli samana iltana ja seuraavana päivänä, kun oli Vastuunkantajaretriitti elikkä liikkeemme työntekijöiden ja vastuunkantajien yhteiset päivät, jossa oli mukana myös sidosryhmiemme edustajia. Samassa yhteydessä järjestettiin myös liittokokous. Retriitin parasta antia olivat kuitenkin raamattutunnit. Erityisesti jäi mieleen tämänvuotisen puhujavieraan norjalaisen Espen Ottesen puheet. En halua nostaa mitään yksittäisiä asioita erityisesti vaan kehoitan olemaan yhteydessä Ryttylään (puh. 09- 779 20) ja tilaamaan tallenteen hänen puheistaan. Raikasta ja raamattulähtöistä rukiista elontaipaleelle.

Erityinen kiitos lastenhoitajille, että molemmat saimme yhdessä pitkästä aikaa ja rauhassa palaveerata ja kuunnella. Kiitos myös kollegallemme, joka tarjosi yösijan ettei tarvinnut käydä yöpymässä kotona, kun ilmoittautuminen oli jäänyt niin viime tippaan.

Valitettavasti emme voineet tällä kertaa olla retriittiä loppuun vaan lauantaina jo piti kiirehtiä kotiin, sillä ruskaretken lähtövalmistelut odottivat. Kiitos Lilli aivan ihanasta synttärilahjasta!

Sunnuntainaamulla 5:30 se bussi sitten lähti. Koko päivän matkustimme bussissa ja muutaman tauon pidimme, mutta niin vain oltiin vähän ennen iltayhdeksää Harrinivan pihalla. Väki jaettiin huoneisiin ja minä sain kämppiksekseni Matin, 74 vuotiaan teräsfaarin.

Maanantaina aamulla heti ryhdyttiin toimeen ja otettiin työn alle Särkitunturi. 3,5 km:n nousu oli suht' leppoisa, eikä se edes tuntunut mahdottomalta. Itse asiassa antoi vähän liikaakin itseluottamusta. Illansuussa ennen saunoja päästiin vielä laskemaan koskeen ja palkaksi siitä saatiin diplomi ja munkkikahvit.

Tiistaina olikin sitten vuorossa tämän reissun pisin lenkki elikkä noin parinkympin lenkki Taivaskeron kautta Pallashotellille. Se jo vähän tuntuikin sitten jaloissa varsinkin, kun suurin piirtein hyppasin bussiin hotellille ehdittyäni ja loppuvenyttely jäi väliin tykkänään. Koska edellispäiväisessä koskenlaskussa hyvästä suojavarustuksesta johtuen ei juuri kastuttu, niin tiistaina pitikin sitten jo käydä kastautumassa Muoniojoessa. Veden lämpötilasta johtuen homma todellakin jäi kastautumiseen. Illalla vielä kerroin työstämme Siperiassa - valitettavasti tästä kokoushotellista vain ei löytynyt tietokonetta, että olisi voinut näyttää kuviakin :-(

Keskiviikkoaamuna huomasin, että yön aikana jalkani oli käyty vaihtamassa, ja niinpä päätin pitää lepopäivän ja keskittyä Raamattuun ja rukoukseen "rääkkäyksen" sijaan. Hyppäsin kuitenkin bussiin muiden mukana ja toteutin suunnitelmaani Kilpisjärven retkeilymajalla vai mikä sen nimi nyt olikaan. Vaellusretken jälkeen syötiin lounas ja sitten suunnattiin ulkomaille. Taidettiin siinä mennen tullen viipyä hetki Ruotsinkin puolella, mutta päämäärämme oli Norja ja siellä Skibotn'n kaupunki. Kävimme kuvauttamassa siellä itsemme ja kiirehdimme takaisin kotiin. Rajaa ylittäessämme lauloimme tietenkin yhteislauluna "Kotimaani ompi Suomi". Päivän kruunasi iltasauna.

JOE BIDEN

Lehtiä selatessani huomasin, että Bidenin Joe on demokraattien varapresidenttiehdokas. Mielenkiintoista! Olen ollut hänen puutarhakutsuillaan joskus 80-luvun alkupuolella ollessani vaihto-oppilaana Delawaressa. Isäntäperheeni ja hänen vanhempansa ovat tai olivat hyviä perheystäviä (tässä ajassa) ja niinpä minutkin kutsuttiin juhliin. Pitäisiköhän kaivaa vanhat valokuva-albumit esiin :-)

"POHOJOSESSA" KÄYMÄSSÄ

Saimme viettää ystävämme luona mökillä Tuupovaaran Koverolla aivan ihanan pidennetyn viikonlopun. Kotoa lähdettiin lauantaina vähän ennen puolta päivää ja takaisin ehdimme maanantaina iltapäivällä.

Perillä oli perinteistä mökkitunnelmaa, vaikka kyseessä olikin entinen maalaistalo. Sähköt oli sentään, mutta "asioilla" käytiin pihan perällä ja saunassa oli kylmälle ja kuumalle vedelle omat saavit. Tytötkin olivat aivan innoissaan, vaikka eivät päässeetkään suihkuun kuten kotisaunassa. Luolaihminenhän siinä sisällä heräsi eloon :-)

Ja maisemat olivat todella huikeat "vaaravyöhykkeellä" kun oltiin. Tuntui myös, että olisimme hetkeksi siirtyneet monta vuosikymmentä ajassa takaisinpäin. Siellä ihmiset vielä kävivät toistensa luona kylässä etukäteen ilmoittelematta - meitä tultiin katsomaan ja tapaamaan ja vastaavasti kävimme vieraissa. Tapasimme siellä siis myös joitakin esirukoilijoitamme sekä saimme kertoa terveisiä Omskista ja Venäjältä ja siitä miten asiat siellä tällä hetkellä ovat. Aiemmin olemme tietenkin kiertäneet, Viroa unohtamatta, kolmessa "omassa" piirissämme eli Helsingissä, Hämeessä ja keski-Suomessa, mutta nyt saimme vuorostaan tavata näitä "villejä" lähettäjiämme.

Vaikka emme olleetkaan siellä kuin pari yötä, niin vaikutus oli silti kuin olisimme olleet viikon lomalla. Kiitos teille Leena ja Sakari ihanasta ja rentouttavasta LOMASTA!

Paluumatkalla saimme Sakarin vielä matkaseuraksi ja sehän tytöille kelpasi. Poikkesimme syömään Pitkä-Shellille Taavetissa vai oliko se Luumäellä, mutta eipä voi sitä paikkaa suositella. Ruokaa oli kyllä riittävästi, kun noutopöydästä söimme, mutta tiskin takana meitä palvellut työntekijä jätti pahan maun suuhun. Silloin, kun häntä olisi tarvittu, hän huiteli muualla ja paikallaan kassakoneen ääressä seisoessaan juoksutteli meitä! Aivan kuin olisi Venäjällä ollut ;-(

Illalla kävimme Raamattuopistolla Karjala-illassa (kiitos isä ja äiti lastenhoidosta) ja se kruunasi päivän. Palosaaren Pekka on sellainen koomikko, että vakavalla naamalla häntä ei voi katsella ja varsinkaan kuunnella. Kiitos Herralle, että hän ei ruvennut näyttelijäksi vaan papiksi.

JOITAKIN POIMINTOJA VIIMEISELTÄ VIIKOLTA

Viime viikolla olimme SRO:lla (www.sro.fi) Kauniaisissa perhetyön merkeissä. Ensin oli puolitoistapäiväinen perhetyön seminaari ja päälle "nelipäiväinen" seminaaari perheenä lähetystyössä. Molemmat olivat oikein hyviä juttuja. Ensimmäisessä pohdittiin perhetyön (itse asiassa melkein kaikki lähetystyö mahtuu tämän nimikkeen alle) tekemistä erilaisissa kulttuureissa. Hyvästä yrityksestä huolimatta kurssilla katseltiin kuitenkin asioita mielumminkin perheelisen näkökulmasta ja siksi aivan oikeutetusti pyrittiin osallistujien toimesta avaamaan myös sinkkunäkökulmaa ja tuomaan esiin sitä, että myös sinkut tarvitsevat tällaisia päiviä. Toivottavasti jo ensi vuonna on sinkuille omat "synventymispäivät". Nyt on jo kuulemma havaittavissa, että lähettisinkut ovat katoava luonnonvara.

Toisessa koulutuksessa keskityttiin kuulemaan ja pohtimaan lähettiperheiden elämää liippavia asioita. Tutustuttiin mieheyteen ja naiseuteen sekä lähetyslapsen osaan ja niihin asioihin ja haasteisiin sekä realitetteihin, joihin lähetit ja lähettiperheet törmäävät työalueillaan. Mahdollisia kriisejä ja vastoinkäymisiä oli tiedossa niin mahdottomasti, että herkimmät ja nöyrimmät lähettikokelaat jo alkoivat miettimään onko heistä sittenkään moiseen myllytykseen. Ja voi olla, että itsekin olisin saattanut asioita mietiskellä illan, pari, jos en olisi jo ollut lähetyskentällä. Ainakaan toistaiseksi meitä Omskinkeskisiä ei ole keitetty kaikkein pahimmissa liemissä ja niinpä uskallamme ja haluamme palata toiselle työkaudelle.

Hannan yhteenlasku alkuviikosta yllätti meidät oikein totaalisesti. Lilli oli tehnyt jälkiruoaksi lettuja, sellaisia pieniä pyöreitä kämmenenkokoisia. Kun lautanen oli tyhjä ja masut täynnä aloimme miettiä kuinka monta kukin oli syönyt. Totesimme, että äiti oli syönyt ensin kolme ja sitten vielä kaksi, johon Hanna ihan oma-aloitteisesti totesi "viisi"!!! Vähemmästäkin me vanhemmat olimme hämillämme ja katsoimme toisiimme. Sitten kokeiltiin Hannan syömisiä - ensin kaksi ja sitten vielä kaksi lisää. "Neljä" huudahti Hanna! Taas oikein. Lilli ja minä olimme jo melkein onnesta shokissa, mutta päätimme vielä kokeilla Mimmun syömisten kanssa kaksi ja yksi. Siinä vaiheessa Hanna oli jo niin paineenalaisena, että meni ihan kipsiin eikä osannut vastata mitään järkevää. No, mielenkiinnolla jäämme odottamaan milloin on vuorossa kertotaulu :-)

Hanna on myös pistänyt jälleen omiaan laulusanoihin. Yhdessä tunnetussa lastenlaulussa kierretään ympäri maan, laukussa piimää ja leipää vaan ja siihen on Hanna liittänyt "uuden säkeistön ja uuden maan". Englannin "how do you do:n" sijaan hän laulaakin "Hallelujah".

Mimmukin on kunnostautunut ovi- ja lukkoasioissa. Tähän asti varmuuslukko on estänyt häntä menemästä rappukäytävään, hissiin ja siitä edelleen ties minne, kun ajoittain alaovi on auki. Eilen nimittäin Mimmu sitten näytti iskälle kuinka varmuusketju laitetaan päälle ja niinpä meidän aikuisten on pidettävä korvamme entistä enemmän höröllään.

Tiistaina oli Viron työalueen johtokunnan kokous, jossa mietittiin meidän ja kollegaperheemme tulevaisuutta ja mahdollisia kuvioita Virossa. Ensimmäiselle sijalle asetettiin tiimin muodostaminen ja paikaksi tuli vaihtoehtoisesti koillis-Viro tai pääkaupunkiseutu. Ensi viikolle on sovittu tapaaminen Viron kirkon arkkipiispan kanssa, jossa he keskustelevat asiaa eteenpäin ja siitä asia toivottavasti vähitellen alkaa muotoutumaan. Vuodenvaihteessa tai viimeistään alkuvuonna sitten toivottavasti pääsemme siirtymään uusiin asemapaikkoihimme. Rukoillaan, että heti löytyvät oikeat ja lahjoja vastaavat tehtävät sekä että väki kiinnostuu ja tulee sanankuuloon.

Ennen Viroon menoa on kuitenkin edessä vielä viimeinen käynti Omskissa. Aivan kuten aiemmin kesällä, niin nytkin lippujen hankinta takkuaa. Täällä lännessä ollaan jo siirrytty liputtomiin lentoihin, mutta Venäjällä niitä vielä harrastetaan ja kirjoitellaan. Uuden ohjeistuksen mukaisesti olen kahdesta matkatoimistosta pyytänyt hintatietoja, mutta toisesta ei ole kuulunut mitään ja toinen oli kyllä rivakasti yhteydessä ja kertoi ongelmasta, mutta sitten onkin ollut hiljaista. Toivottavasti ei joudu tuhlaamaan enää lisäpäiviä lipunhankkimiseen käymällä henkilökohtaisesti Pietarissa vaan saan hankittua meille liput jotenkin muuten.

Omskiin menoon liittyen iloisena asiana on meille järjestynyt kansainvälisyyslinjalainen, joka haluaa tulla hoitamaan lapsiamme, että voimme mahdollisimman tehokkaasti käyttää jäljellä olevan aikamme siellä Omskissa ja sen lähiympäristössä. Siitä tulikin mieleeni, että haluaisimme tarjota vastaavaa mahdollisuutta myös lähtiessämme Viroon. Siis ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi, että pääsemme sopivasti alkuun ja miksei sen jälkeenkin, jos se kaikin puolin tuntuu mielekkäältä. Jos olet kiinnostunut asiasta, niin ole yhteyksissä 29.9. mennessä numeroon 040 0506 998/Hannu.

PERÄÄNAJO

Takana on muutama mukava päivä, kun saimme pitää vieraanamme äskettäin Australiasta takaisin Viroon muuttanutta ystäväperhettämme. Alunperin oli ajatuksenamme mennä käymään vähän mökillä siellä Pyhämaalla Uudessakaupungissa, mutta koska Mirimme sairastui oikein kunnolla, päätimme jäädä kotikulmille. Meidät laskettiin lastenklinikalta kotiin joskus yhden jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Tekeminen ja jutut eivät tietenkään meiltä loppuneet ja ostettavaakin heillä riitti. Ovat viime viikot kiivaasti rakentaneet uutta kotiaan sisäänmuuttokuntoon. Monet asiat ovat löytyneet sieltä Tallinnasta, mutta tietenkin Suomessakin piti vähän kierrellä kauppoja. Ja yllätys, yllätys, monet asiat olivat täällä jo halvempia kuin siellä koti-Virossaan. Lisäksi valinnanvaraa oli huomattavasti enemmän kuulemma täällä Suomessa. Parasta oli kuitenkin se ettei tarvinnut tilata mitään vaan kaikkea löytyi hyllystä. Virossa tilaustavara toimitettaan usein vasta viikkojen kuluttua - kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa siis. Ei siis ihme, että täällä Suomessa suurten kauppojen edessä näkee niin paljon Viron (ja Venäjänkin) rekisterissä olevia autoja.

Hyvät asiat loppuvat aikanaan, ennemmin tai myöhemmin, ja niinpä tänään he keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa, pakkasivat ne autoon ja ottivat suunnan kohti kotia. Haikein mielin kävimme kuitenkin vielä hyvästelemässä heidät laivarannassa.

Paluumatkalla sitten, muutaman sadan metrin päässä kotoa liikenneympyrään pääsyä odottaessamme kuului valtava pamaus. Töytäisyä en niinkään tuntenut, mutta ääni oli kova. Katsoin taustapeiliin nähdäkseni, että millainen auto oli peräämme täräyttänyt vaan eipä näkynyt mitään. Ei sitten yhtikäs mitään. Mielessäni hieraisin silmiäni ja katsoin uudestaan vaan eipä vieläkään näkynyt mitään. Kylläpä se pääsi nopeasti livahtamaan paikalta, ajattelin. Nousin kuitenkin ulos autosta tarkistaakseni, millaiset vauriot autoomme oli syntyneet ja samalla näin nuoren pojan mopon kanssa maassa. Onneksi poika ja automme olivat selvinneet pelkillä pintanaarmuilla, mutta moposkootteri olikin kärsinyt sitten enemmän. Ajattelin, että olisi parempi kutsua poliisi paikalle ja soittelinkin, mutta eipä sellaista pystytty lähettämään vaan pian soittoni jälkeen hätäkeskuksesta soitettiin takaisin ja otettiin tietomme ylös. Ja vastaavasti myös me peräänajon osapuolet aloimme näpyttelemään kännykkäämme muistiin tietoja toisistamme. Sitten lähdimme kotiin. Huomenna pitää suunnata vakuutusyhtiöön näyttämään autoa. Taitaa mennä autostamme koko perä uudestaan maalaukseen, kun jälkiä oli paitsi puskurissa niin myös takaovessa. Saas nähdä montako päivää automme seisoo pajalla.

HUOMENNA MENNÄÄN KORKEASAAREEN...

Niin lauletaan tutussa lastenlaulussa. Me kävimme siellä jo tänään tai itse asiassa eilen, kun vuorokausi ehti jo vaihtua. Olimme siellä yhdessä yhden kummilapseni perheen kanssa ja mukavaa oli. Valitettavasti ei ollut aikaa olla koko päivää kuten laulussa, mutta asialle alunperin ajateltu tunti, pari meni kuin siivillä. Koska pääsimme paikalle aiottua myöhemmin, niin ajattelimme, että vähän ensin katsastamme jotain ja sitten syömme ettei pikkuväki ihan väsähtäisi. Vaan kuinka kävikään. Lapset jaksoivat hienosti ja kun noin kahden ja puolen tunnin kierroksen jälkeen olimme grillipaikalla eväitä nauttimassa tajusin, että pitää kohta jo alkaa kiirehtiä kotia kohti, kun hammaslääkäri pian jo odottelisi minua saapuvaksi. Olisi sittenkin pitänyt siirtää hammaslääkäriaika. Ehkä vielä ehdimme tänä kesänä uudestaan Korkeasaareen tai Omskin oblastissa sijaitsevaan eläintarhaan, joka kuulemma on yksi Venäjän suurimmista. Sinne varmaan pitä varata koko päivä :-) Oli miten oli, niin oli kiva reissu ja terkut Onnille perheineen. Turvallista kotimatkaa, kun kohta suuntaatte taas sinne etelään!

UUDELLE TYÖKAUDELLE

Meidät siinattiin uudelle työkaudelle Kaarlin kirkossa sunnuntaina 10.8. Paikalla oli paljon seurakuntalaisia - itse asiassa olin yllättynyt kuinka paljon väkeä oli läsnä. "Omiakin" joukkoja oli paikalla, mutta jos heitä ei oteta laskuihin mukaan, niin kirkkorahvasta oli semmoiset 150-200, ehkä jopa enemmänkin. Milloin muuten on "tavallisena" arkipyhänä Helsingin tai edes Suomen kirkoissa niin paljon väkeä paikalla.

Lähetystilaisuuteen heitä valitettavasti vain ei enää riittänyt. Syksyllä, kun kävimme edellisen kerran, paikalla oli sentään kourallinen, ehkä pari-, kolmekymmentä, mutta tällä kertaa virkansa puolesta mukana olleita lukuunottamatta heitä ei ollut yhtään. No, se ei latistanut tunnelmaa. Saimme viettää leppoisan puolitoistatuntisen ihanien ystävien seurassa. Olkaa siunatut rakkaat ystävät ja kollegamme!

Tallinnassa kuulimme myös mielenkiintoisen uutisen Venäjän lähetystyötä koskien. Toinen suomalais-virolainen lähettipari eli Väliahot olivat juuri pari päivää aikaisemmin saaneet kuulla, että heille oli myönnetty ilmeisesti työlupa seuraavaksi vuodeksi. Ainakin heillä Juhan mukaan on lupa olla Venäjällä kerrallaan yli 90 päivää. Kiitos Herralle!

Toinen hyvä uutinen samalta rintamalta koskee Miina-kollegaamme. Hänellekin on ainakin se ns. Moskova antanut oleskelulupahakemukseen puollon ja nyt odotetaan Nizhny Novgorodin kaupungin toimia asiassa. Kansanlähetyskin saanee siis ainakin vielä vähän aikaa jatkaa Venäjän työtään. Kiitos Isä siitäkin!

Rukousaiheeksi haluaisin antaa Jekaterinburgin-Tobolskin alueen lähetystyön. Taivaan Isämme on aivan ilmeisesti alkanut puhua sikäläisille baptistiveljille/-yhteisölle. He ovat luterilaisten tuloon jo niin kypsiä, että ovat valmiita jopa suorittamaan lapsikasteita, kunhan vain sinne saataisiin luterilainen kirkko ja seurakunta!

Toisena rukousaiheena jätän vielä meidän tulevaisuutemme. Meille sitä työlupaa ei siis annettu ja Igor valittanee asiasta - tapahtukoon Taivaan Isän hyvä tahto. Samaan aikaan olin tänään myös yhteydessä suomalaiseen esimieheeni elikkä Tapsaan ja aloitimme keskustelut siitä toisesta vaihtoehdosta elikkä lähettämispäätökseen kirjatusta Viron työalalle siirtymisestä. Vaikka venäjän kieli onkin aivan "sika"vaikeaa, niin siitä huolimatta sydämeni edelleen palaa venäläisten puolesta ja haluaisin mennä kokeilemaan siipiäni heidän keskuuteensa myös Virossa - jos ei muuta, niin ainakin siksi, että voisin Isälle sanoa, että ainakin yritin. Surullinen olen myös ollut siitä, että hiljattain on Inkerin Kirkon työyhteydestä siirtynyt Viroon kaksi Inkerin Kirkossa "pappissäätyyn" vihittyä, jotka eivät enää Virossa olekaan halukkaita tämän suuren ja mahtavan kansan edustajia palvelemaan. Tapahtukoon tässäkin asiassa Taivaan Isän hyvä tahto.

MILLÄ MINÄ PÄÄSEN TAIVAASEEN?

Eilen maanantaina kävin vähän auttamassa mordvalaisia ystäviäni, kun he olivat olleet kyläilemässä täällä Suomessa. Toiset ystävät olivat pistäneet heidät junaan Tampereella ja minun tehtäväni oli napata heidät kiinni lTikkurilassa ja laittaa Moskovan junaan. Aikaa oli reilu tunti. Ja mukavastihan aika kului, kun kävimme Mäkkärissä laittamassa murua rinnan alle. Takaisin rautatieasemalla olimme hyvissä ajoin ja opasteista löysimme oikeaan paikkaan odottamaan. Junanvaunun pysähtymispaikan arviointi sattui tällä kertaa menemään vikaan vain vajaat kolme metriä :-)

Kun vieraat olivat päässeet junaan, niin lähdin talsimaan autolle. Päälläni ollut kiinnostaako Raamattu -paita kuitenkin kiinnitti nuorehkon uskovan huomion ja vähitellen pääsimme keskustelun makuun. Pääasiassa keskustelua käytiin suomeksi, mutta välillä piti ottaa apuun venäjä. Ensi tilassa kuitenkin palattiin taas suomen kieleen. Hän oli adventisti ja innokas sellainen. Monista asioista olimme samaa mieltä, mutta erojakin löytyi. Suurin niistä koski ihmisen pelastumista ja pelastusvarmuutta. Pelastumisen tie hänellä oli omasta mielestä tiedossa, mutta pelastusvarmuus puuttui. Efesolaiskirje 2;8-9 on kuitenkin tässä asiassa selkeä: "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." elikkä yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Tämä on Jumalan sanaa ja siihen saamme luottaa. Kiitos Sinulle Kristus!

Omskin aktio, osa II

Lauantai 19.7.

Tänään oli seurakunnan diakonialeiri tai paremminkin ulkoilupäivä. Kokoonnuimme Serovalle puoli yhdeksäksi ja menimme Atchairiin yhdessä bussilla, sellaisella aidolla neuvostovaunulla. Perillä pidimme jumalanpalveluksen ja joimme päälle leivillä vahvistetut kirkkokahvit. Vapaan ohjelman aikana oli saunomis- ja uintimahdollisuus. Minäkin otin tilaisuudesta vaarin ja kävin kokeilemassa millainen vienti on laiskaksikin kutsutussa Irtish-joessa. Ei se ainakaan minusta laiskalta tuntunut. Ihan oikein tosissaan sai uida vastavirtaan ja onneksi ennen mennyt liian syvälle. Siellä eivät ehkä omat voimat olisikaan riittäneet. Illan suussa ennen poislähtöä syötiin vielä saslikia venäläiseen tapaan. Joukossamme oli yksi kasvissyöjä ja niinpä seurakuntalaiset saivat uuden herkun maisteltavakseen, kasvisvartaan. Ihastelu oli yhtä suurta kuin aikoinaan, kun yhdellä leirillä tarjottiin juustotäytteisiä uunimakkaroita.

Kotimatkalla alkoi sitten sataa ja vettä tuli usean viikon edestä. Siihen malliin ainakin kaduilla ja pihoilla lainehti jälkikäteen. Jäimme vielä hetkeksi seurakuntaan ja teimme valmiiksi saarnastuolin ja virsitaulun.

Sunnuntai 20.7.

Päivä alkoi jumalanpalveluksella, jonka jälkeen kävimme tutustumassa Katariinan kirkkoon (se Omskin vanha kirkko, joka palvelee poliisimuseona) ulkopuolelta. Sisään emme päässeet, koska kirkko on remontissa. Seuraavaksi suuntasimme Subwayhin hakemassa ruokaa ja menimme Saarille syömään sekä suunnittelemaan alkuviikon kylävierailuja. Tällä välin Juha kävi Valeran kanssa hoitamassa autoasioita liittyen ns. kentän autoon. Valerasta tulee ko. auton nimetty vastuuhenkilö, kun se siirtyy seurakunnan nimiin.

Maanantai 21.7.

Aamulla kokoonnuimme jälleen seurakuntakodilla ja lähdimme kahdella autolla kohti Kovaljovon kylää. Meidän lisäksemme matkaan lähti Valera ja kanttori-Tatjana sekä Valja Mertseva, jonka poimimme matkalta. Igorin piti oman kertomansa mukaan jäädä seurakuntaan päivystämään.

Paikan päällä Valera piti sanajumalanpalveluksen ja päälle oli puolentoista tunnin lastenohjelma. Paikalla oli kymmenkunta aktiivista lasta sekä heidän äitejään ja mummojaan.

Tiistai 22.7.

Tänään oli vuorossa vielä Orlovkan kylä. Osallistujajoukko oli sama kuin eilenkin ja jälleen aloitimme Valeran pitämällä sanajumalan palveluksella. Igor ei taaskaan halunnut lähteä mukaan. Aiemmasta poiketen emme olleetkaan Ernan luona viettämässä jumalanpalvelusta vaan pääsimme oikein kulttuuritalon juhlasaliin. Siellä pidimme myös puolitoistatuntisen lastenohjelmamme. Tällä kertaa järjestimme nuorille myös pienen oman osuuden sillä aikaa, kun pienemmät olivat onkimassa.

Kotimatkalla poikkesimme tietenkin hautausmaalla katsomassa ja raivaamassa Elisabet Fontelin hautaa. Kokeilimme samalla myös vähän automme maasto-ominaisuuksia – hyvältä tuntui ainakin kuivalla alustalla. Poimimme myös yhden liftari-tytön kyytiin ja ennen kuin hän Kalatchinkissa poistui autostamme saimme antaa hänelle lasten-Raamatun ja Radostnaja Vestin –Uuden Testamentin. Ne hän otti mielellään vastaan.

Keskiviikko 23.7.

Tänään oli sitten vuorossa kaappien siirto Lermontovan lähettiasunnon eteisestä Serovan seurakuntakodille. Ensin näytti vähän pahalta ja usko loppui kesken, kun kentän auto vaikutti niin lyhyeltä ja vastaavasti kaapit niin pitkältä. Mittauksen jälkeen kuitenkin uskalsimme alkaa kokeilemaan ja pienellä tunkemisella saimme kuin saimmekin kaapin kerrallaan mahtumaan kyytiin ja viedyksi. Sen jälkeen haimme Svetalta vielä kirjoituspöydän ja atk-laitteiston sekä mapit.

Illan suussa kävimme vielä pienellä turistikierroksella sekä ostamassa eväitä tulevien päivien junamatkaa varten.

Torstai 24.7.

Aamiaiselta selvittyämme kävimme tuliaisostoksilla sekä tapaamassa 96-vuotiasta Baba-Iraa eli Ira-mummoa. Vielä jäi pieni hetki lähtövalmisteluihin ja vähän puolen päivän jälkeen suuntasimme Lermotovalle, jonne olimme sopineet tapaamisen Valeran kanssa. Paikalle tuli myös Igor meitä saattamaan ja antoi meille kaikille Omsk-avaimenperät. Pyynnöstäni Igor oli käynyt myös viranomaisten luona tiedustelemassa työlupa-asiaamme. Päätös oli kuulemma tehty ja oli jo postissa, mutta oli valitettavasti kielteinen. Perusteluna oli kuulemma se, että pitää käyttää sisäisiä eli paikallisia resursseja. Igor lupasi valittaa asiasta, mutta tuntuu epätodennäköiseltä, että päätös pyörrettäisiin. Toisaalta oltuani välillä poissa vuoden, niin näkemäni perusteella tuntuu, että asiat Omskissa ovat sillä mallilla, että siellä on jo edellytykset toimia ilman lähettejäkin. Ulkopuolista rahaa toki siellä tarvitaan vielä pitkään.

Igorin hyvästelyn jälkeen suuntasimme Valeran kanssa kohti rautatieasemaa. Avuliaana ja palvelualttiina Valera kantoi vielä laukkujamme ihan junaan asti. Sitten hyvästelimme hänetkin ja hän meni takaisin seurakuntakodille remontin jälkitöihin ja me aloimme asettautumaan ”taloksi” vajaan kahden vuorokauden junamatkan ajaksi.

Perjantai 25.7.

Päivä junassa meni rattoisasti. Pidimme pienen Raamatun tutkistelun, jonka päälle vielä lauloimme. Laulutuokion jälkeen selvisi, että olimme saaneet naapureiksemme kolme baptisti-tyttöä Omskista. Olisimme halunneet myös antaa yhdelle pikkutytölle lastenraamatun, mutta hänen isoäitinsä kielsi. Tyttö ehti ottaa sen innokkaasti käteen ja alkaa tutkia sitä, mutta joutui antamaan kirjan heti pois. No, onneksi olimme ehtineet laulaa joitain lauluja niin, että hänkin sai kuulla rakastavasta Jumalasta, joka ei hylkää sekä ennen kaikkea kuinka Hänen luokseen pääsee.

Lauantai 26.7.

Saavuimme Moskovaan aikaisin aamulla. Keskusradio herätti meidät jo puolitoista tuntia ennen aiottua saapumisaikaa räväkällä musiikilla ja venäläisen siirappisella Moskovan ylistyksellä. Edessä oli reilu seitsemäntoistatuntinen odotus. Matkatavarat laitoimme säilytykseen ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa, jossa voisimme nauttia aamiaisen. Kuuden jälkeen ovet olivat kuitenkin vielä tiukasti kiinni, joten ei auttanut kuin suunnata takaisin rautatieasemalle. Vaikka sielläkin näyttivät kaupat olevan kiinni kymmeneen asti, niin löysimme kuitenkin yhden baarin, jossa saimme nauttia reilun aamiaisen. Toiset olivat ihan kotoisella puurolinjalla, mutta jotkut uskaltautuivat ottamaan ihan perinteisen venäläisen ”hotelliaamiaisen”. Siihen kuuluu lämmin ruoka, joka tällä kertaa oli kotletti sekä tattaria. Lisäksi oli vielä salaatti sekä tietenkin teetä tai kahvia. Täydellä vatsalla oli sitten hyvä lähteä reilulle parituntiselle kiertoajelulle.

Vähäunisen yön ja kiertoajelun jälkeen saatoimmekin sitten siirtyä takaisin rautatieasemalle pienille torkuille ennen lounasaikaa. Jonkun ajan kuluttua jo lounas maistuikin ja pakko myöntää, että se pizza kyllä hakkasi Pizza-Hutin pizzat mennen tullen. Seuraavana olikin vuorossa vesivaraston täyttö ja eväiden osto loppumatkaa varten.

Päivä oli tähän asti kulunut joutuisasti ja rattoisasti. Puoli yhdeksäksi sovittua pakaasien säilytyksestä hakua odotellessa lähdimme Urpon kanssa vielä vähän kahdestaan kävelemään ja katselemaan ikkunoita. Yhden takana sitten meitä alkoi haastattelemaan mies Gruusiasta eli Georgiasta. Oli ilmeisesti kuunnellut ja huomannut meidät ulkomaalaisiksi ja siitäkös mielenkiinto heräsi. Pian päästiin itse asiaankin eli siihen kuinka erinomainen on islam. Olisin niin mielelläni kertonut hänelle enemmänkin pelastusvarmuudesta yms. mutta sitä hän ei halunnut enää jäädä kuuntelemaan vaan kohteliaasti totesi vain baij, baij ja kiirehti pois ihmisvilinään.

Kun tästä vuoropuhelusta oli selvitty, niin vähitellen siirryimme takaisin toisten seuraan. Siellä odottikin yllätys. Huonolla englannin kielen taidolla eräs rouva viereisellätuolilla yritti selvittää, että asema suljetaan. Syytä emme tienneet, mutta pari meistä ehti livahtaa matkatavarasäilytyksen luukulle ja saada tavarat ulos. Kun toisia ei sitten alkanutkaan kuulua yritimme vuorotellen käydä etsimässä toisia siinä onnistumatta. Lopulta minäkin menin ulos ja toiset löytyivät. Sinä vaiheessa ovilla olivatkin jo OMONin miehet elikkä suomalaista karhukoplaa vastaavat joukot. Sain kuitenkin sovittua heidän kanssaan, että pääsin sisään uudestaan ja yhtä lukuunottamatta kohta meitä oli sisällä viisi yhden vahtiessa muita tavaroitamme. Saimme tavaramme ulos onnellisesti menettämättä mitään ja niinpä OMON minun kirjassani sai täyden kympin erinomaisesta suorituksesta ja palvelualttiudesta. Ulkona odottaessamme sitten huomasimme, että paikalla oli myös mellakkapoliiseita sekä pian ohitsemme meni pari ilmeisesti pommikoiraa. Noin puolentoista tunnin kuluttua selkkaus oli onnellisesti ohi ja rautatieasema oli jälleen auki yleisölle.

Junamme lähti aikataulun mukaisesti klo 22:50 ja Urpon kanssa saimme kämppäkavereiksi yhden suomalaisen ja yhden venäläisen paluumuuttajan. Mukavia, rauhallisia miehiä, jotka olivat olleet Moskovan lähellä käynnistämässä jotain tuotantoprosessia.

Sunnuntai 27.7

Aamulla saavuimme rajalle ja muodollisuudet menivät jouheasti. Saimme myös jutella kämppiksiemme kanssa vähän hengellisistä asioista, kertoa Inkerin kirkosta ja siitä mikä on tärkeintä elämässä. Miehet olivat avoimia ja rukoukseni onkin, että Herramme lähettäisi lisää kastelijoita näiden herrojen elämään.

Matkamme jatkui iloisissa merkeissä mennyttä muistellen. Ensimmäinen meistä jäi junasta Kouvolassa ja seuraavat pari Tikkurilassa. Me kolme viimeistä erosimme Helsingin rautatieasemalla väsyneinä, tyytyväisinä ja kiitollisina.

TERVEISET OMSKISTA!

Alla matkapäiväkirjaani...

Maanantai 7.7.

Lähdettiin Tolstoilla kohti Moskovaa. Meidän paikat olivat ”tietenkin” ensimmäisessä vaunussa, joten saimme käytännössä kävellä koko pitkän 15 vaunuisen junan päästä päähän. Tytöillä oli keskenään oma neljän hengen ”kupee” ja Urpon kanssa saimme jakaa kämppämme kahden amerikkalaistuneen venäläisen kanssa. Isä ja poika olivat matkalla kotiseudulleen lomailemaan. Kaikki ei kuitenkaan ilmeisesti heidän osaltaan mennyt suunnitelmien mukaan, kun jo Viipurissa he poistuivat laukkuineen ja laatikkoineen junasta. Tullin kanssa taisi olla vähän keskusteltavaa… Loppumatkan Moskovaan taivalsimme Urpon kanssa kahdestaan.

Tiistai 8.7.

Aamulla saavuttiin Moskovaan. Ensin suuntasimme laukkuinemme kohti Kazanin asemaa, jolta matkamme illansuussa oli jatkuva kohti Omskia. Siellä saimme laukkumme säilytykseen ja jatkoimme kohti punaista toria. Jonkin aikaa mauseleumia (ulkoapäin) ja muuta menoa Lenin-imitaattoreineen ihmeteltyämme suuntasimme askeleemme kohti GUM-tavarataloa, josta löysimme paitsi vessan (aitoa itämaista mallia) niin myös ruokapaikan, Stalovaja 57. Ruoka oli erinomaisen herkullista. Seuraava kohde ennen juna-aseman tuntumaan palaamista oli pankki. Moskovan keskustassa kuitenkin tuntuivat ainakin sillä kertaa olleen ”turistikurssit”, joten vaihdoimme vain sen verran kuin tiesimme junamatkalla tarvitsevamme.

Aamulla olimme ehtineet jo käydä vaihtamassa internetin kautta ostettujen matkalippujen paperitulosteet oikeiksi matkalipuiksi ja iltapäivällä vaihdoimme myös paluuliput ”aidoiksi”. Taaskin saimme kävellä junan toiseen päähän, kun olimme ns. kolmannen luokan paikoilla. Oli hyvä, että lähdimme etsimään paikkoja ajoissa. Junaan päästyäni siirsin kelloni Omskin aikaan ja yritin alkaa elää siinä. Iltahartauden jälkeen menin pian petiin, mutta kapealla sängyllä hiostavassa kuumuudessa ei niin vain nukuta, torkahdellaan ehkä.

Keskiviikko 9.7.

Päivä meni junassa. Vähän harjoiteltiin, lauleskeltiin, luettiin Raamattua ja pidettiin ”hengellinen” hetki..

Torstai 10.7.

Harjoiteltiin lisää ja vaunun muutamat lapset kuuntelivat ja katselivat tarkkaavaisesti toimiamme. Päälle jaettiin paimenkuvat, joissa toisella puolella oli jae Markuksesta – sallikaa lasten tulla… Myöhemmin väen vähän vähettyä vaunussamme sinne tuli istuskelemaan toisaalta pari korealaista opiskelijatyttöä. Koska Raamattu on samanlainen periaatteessa kaikilla kielillä, sitä ei ollut vaikeaa huomata ja niinpä menin juttelemaan heidän kanssaan. Tytöt olivat tulossa pariksi kuukaudeksi Omskiin ja jatkavat sitten Pietariin viideksi kuukaudeksi. Annoimme heille raamattuaiheiset kirjanmerkit.

Klo 16:39 saavuttiin vihdoin Omskiin ja ilma oli ihanan kuuma ja aurinkoinen. Juuri tätä olinkin rukoillut! Juha oli vastassa ja heitti meidät Omskajalle, jossa aloitimme siivoamaan juuri päättyneen homeremontin jälkiä sekä jakamaan uudestaan sänkyjä jne... Välillä kävimme kyllä kaupassa, mutta urakkaa riitti kevyesti yli puolen yön. Vielä söimme iltapalan, ylistimme, johon alakerran naapurimme vastasi karaokellaan, sekä rukoilimme. Sänkyyn ehdin joskus lähempänä kolmea.

Perjantai 11.7.

Aamulla ei pidetty kiirettä ja aamupalakin nautittiin lähempänä lounasaikaa. Yhdessä sitten suunnistimme bussille, mutta minä ajoin vain pari pysäkin väliä. Piti käydä pankissa ja kännykkäoperaattorilla, että elo pääsisi taas käyntiin.

Pankissa oli väki vaihtunut ja valuutanvaihtopiste oli muuttunut ihan tavalliseksi pankin konttoriksi - pelimerkit kuitenkin sain, vaikka passia ei ollutkaan. Sieltä lähdin kävelemään reippaasti kohti ”Biilainia”. Yhden täti-ihmisen ohitettuani, hän ihmetellen huudahteli perääni, että kukas sinä oikein olet, kun noin reippaasti kävelet ja vahdilla ohi menet, vaikka hän kuulemma yritti kävellä niin nopeasti kuin pystyi. Minä siihen totesin, että garjatsij finskij parin elikkä tulinen suomalainen. Kyllä hänellä riitti ihmettelemistä. Onpa mukava olla täällä puheliaiden välittömien venäläisten keskellä. Sim-korttini kanssa sen sijaan jouduin pettymään. Puolen vuoden käyttämättömyyden jälkeen se oli suljettu mukamas turhana - valitettavasti tuho oli niin totaalinen etten saanut sieltä kaivettua edes vanhoja numeroita.

Seurakuntaan päästyäni Juha muistutti rekisteröinnistä ja taas piti hypätä bussiin. Tällä kertaa piti tavata Galja-täti, joka auttaisi minua rekisteröinnissä. Ensimmäisessä postissa oli hänen hyvä ystävänsä, mutta ei auttanut. Vastoin lakeja ja määräyksiä minun rekisteröintiä ei siellä suostuttu tekemään ja piti lähteä seuraavaan konttoriin. Menimme siis suoraan pääpostiin, vaikka täällä se ei olekaan mikään tae siitä, että asiat hoituisivat paremmin. Tällä kertaa kuitenkin hoituivat ja saatoin huokaista helpotuksesta.

Ja takaisin Serovalle. Siellä painettiin vielä muutama tunti töitä ennen kuin suuntasimme kaikki yhdessä ruokakauppaan. Ostokset saatiin tehtyä ja kaupasta tulimme ulos heti iltakymmenen jälkeen. Kämpillä valmistettiin maukas ateria ja päälle vielä vähän rukoiltiin. Sänkyyn taidettiin ehtiä joskus yhden jälkeen.

Lauantai 12.7.

Otimme taas aamun rauhallisesti ja nautimme pitkän aamupalan. Edellisen päivän jälkeen oli arvattavissa, että lounasta tuskin ehtisimme syödä ja päivän varsinainen pääruokakin todennäköisesti nautittaisiin vähän myöhemmin.

Ja oikeaan meni arvaus. Töitä Serovalla riitti vähän yli puolen yön, mutta sitten saatoimmekin lähteä kotiin hyvillä mielin. Paikat oli saatu järjestykseen ja seurakuntakoti oli ”valmis” ottamaan vastaan uteliaat seurakuntalaiset. Itse remontti on vielä kesken, mm. keittiöön ei tule eikä sieltä mene vesi kaapistoista nyt puhumattakaan. Moni muukin asia on vielä ”vaiheessa”, mutta kyllä siellä jo jumalanpalveluksia voi pitää.

Ei ehditty tänään saunaan, vaikka niin oli suunniteltukin ja menipä vielä yösyömisen puolellekin, mutta iltarukousten jälkeen menimme tyytyväisinä nukkumaan.

Sunnuntai 13.7.

Ensimmäinen jumalanpalvelus remontoidussa seurakuntakodissa on pidetty. Paikalla oli mukavasti väkeä ja pari ”vierasta” miestäkin, yksi rakentajapoika ja yhden seurakuntalaisen aviomies. Myös kuoro Suomesta lauloi kolme laulua J

Kävimme syömässä yhdessä Juhan kanssa ja paikka oli jokin aika sitten avatun elokuvateatterin yhteydessä toimiva ravintola. Samassa kompleksissa on kuulemma myös Subway-patonkiravintola – tuskin maltan odottaa, että pääsen maistamaan heidän herkkujaan. Aterian päätteeksi kipaisin vielä Svetan kautta viemässä paprut rekisteröintiä varten. Muilla oli seurakunnan kutsu ja heidän asiansa hoitui seurakunnan kautta. Minä tulin turistiviisumilla, kun kutsu annettiin niin myöhään etten ehtinyt enää hakea alkuperäisellä kutsulla vaan piti matkatoimistosta ottaa pikaviisumi.

Lermontovalle ehdittyäni olikin vuorossa raamattupiiri ja sauna. Kaupunkikierrokselle emme valitettavasti ehtineet, mutta Juha piti kyllä esitelmän luterilaisten historiasta Venäjällä.

Maanantai 14.7.

Koheltaja-Keskinen oli taas eilen vauhdissa. Passit jäi antamatta, joten ne piti kiikuttaa Svetalle heti aamusta. Tänään aamukymmeneltä piti myös nettimiehen tulla laittamaan meille Internet vaan eipä ukkoa kuulunut koko päivänä. Meni vähän vasemmalla kädellä tämä päivä, mutta illalla Juha tuli hakemaan loppuja rakennusmateriaaleja sekä pahvilaatikoita ylävarastosta. Minä hyppäsin kyytiin ja kierrettiin Svetan kautta passit hakemassa. Apumiehen ominaisuudessa jatkoin vielä Serovalle ja siellä käytiin läpi työkaluvarasto. Jotain Juha valitsi Suomeen, jotain jätti vielä Serovalle ja loput tuli Lermontovalle sekä Omskajalle. Taas ehti vuorokausi vaihtua ennen kuin lasti oli viety ja purettu Lermotovan aulaan ja minä olin kotona ja Juha saattoi aloittaa pakkausurakkansa. Viiteen asti oli kuulemma hommaa hänellä riittänyt.

Tiistai 15.7.

Tavalliseen tapaan olimme rauhassa nauttimassa aamiaista, kun Juha jo soitteli ja pyyteli apuun – konttiauton piti tulla puoleenpäivään mennessä. Ihan ei ehtinyt, mutta me sen sijaan ehdimme saada kaiken valmiiksi ja tavarat alakertaan lastausta odottamaan. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun noin kaksi ja puolimetrinen kontti oli täpötäynnä. Urakan jälkeen Urpo ja tytöt jäivät vahtimaan Lermontovaa, kun Juha ei ehtinyt jäädä odottamaan avaimia meidän peseytyessämme. Igorin ja Valeran kanssa sitten suuntasimme Geomartiin ostoksille, kun piti saada retkieväät kaksipäiväiselle Ryzhkovon keikalle.

Keskiviikko 16.7.

Aamut eivät ole meidän tiimimme vahvinta aikaa ja niinpä klo 08:00 sovittu tapaaminen Igorin kanssa myöhentyi ainakin pari tuntia. Normaalin aamukankeuden lisäksi yksi meistä alkoi voimaan pahoin emmekä senkään takia halunneet kiirehtiä. Urhea nuori neiti halusi kuitenkin kovasti mukaan ja pakottautui kyytiin. Serovalla kuitenkin tulimme siihen tulokseen, että olisi parempi, jos hän jäisi kaupunkiin, jossa tarvittaessa olisi lääkäriapukin lähempänä. Veimme hänet vielä Saarille, jossa sai olla tarkkailussa. Päivän nukuttuaan oli kömpinyt jo tänne Omkajalle yöksi.

Kello taisi jo lähennellä puolta päivää ennen kuin pääsimme matkaan, mutta tankkauksen jälkeen matka sitten sujuikin joutuisasti. Edellisvuoteen verrattuna pääväylä oli huonommassa kunnossa, mutta vielä siinä pystyi maantienopeuksilla matkaa taittamaan. Yllätys sen sijaan oli Ryzhkovon tie, joka muistaakseni koskaan ei ole ollut niin hyvässä kunnossa. En mielestäni liioittele, jos väitän, että se oli paremmassa kunnossa kuin keskimäärin tuo Viipuri-Vladivostok –pääväylä.

Saavuimme perille puolen neljän jälkeen ja Ryzhkovo-kylttiä kuvaamaan pysähdyttyämme saimme muistutuksen paikallisten ”ilmavoimien” läsnäolosta. Rennon ovenaukaisun ja sen nopean sulkemisen välissä autoon ehti lentää pitkälle toistakymmentä valtavan kokoista paarmaa. Loppumatka menikin sitten niitä pois näkökentästä huidellessa. Oli muuten ihmeellisiä paarmoja, kun surrasivat ja pörräsivät kyllä ympärillä, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät käyneet kimppuun. Ja mikä ihmeellisintä, ne eivät tulleet taloihin sisään juuri ollenkaan.

Heti autosta noustuamme meidät komennettiin koulun ruokalaan ja siellä odotti herkullinen ”lounas”. Venäläiseen tapaan oli alkukeitto ja tällä kertaa se oli kanasellainen. Pääruokana oli jotakin uunikalaa ja riisiä. Söimme vatsat täyteen ja lähdimme huhuilemaan koulun käytäville. Siellä tapasimme uudestaan koulun johtajattaren ja hän lupasi meille aikaa puolisen tuntia alakoululaisten kanssa. Tuumasta toimeen elikkä pika pikaa haimme autosta pussukat ja nyssykät ja aloitimme ohjelman. Jälkikäteen oikein yhdessä ihmettelimme, että niin pienet koululaiset jaksoivat niin keskittyneesti ja hiljaa kuunnella, mitä asiaa ja kerrottavaa meillä heille oli.

Ilta meillä oli sitten vapaa ja olimme kylän kulttuuritalon johtajattaren luona vieraisilla. Tytöt jäivät sinne vielä yöksikin. Me pojat nukuimme koulun juhlasalissa, jonne itse saimme kantaa sängyt, iankaikkisen vanhat ja todella raskaat vuodesohvat. Juuri tässä kohtaa koin kuitenkin erityistä Jumalan huolenpitoa, sillä meistä ainoana yritin olla ”täysryssä” ja olin matkassa ilman lakanoita. Olen huomannut, että täällä väki matkustaa todella kevyin, pienin kassein. Muuten ryssä sana täällä Siperiassa ei ole ollenkaan paha sana vaan on siperiansuomessa aivan normaali ruotsin kielestä lainattu sana. Toivottavasti, hyvä lukijani et siis loukkaantunut. Koulun johtajatar kertoi, että koulusta oli jokin aika sitten ehditty hävittää huonoon kuntoon menneet tavalliset sängyt ja lakanat niiden mukana, mutta yksi liinavaatesetti oli jäänyt jäljelle! Toiset halusivat tietenkin nukkua omissa lakanoissaan, joten se setti tuli tietenkin minulleJ

Illansuussa iltapalalle kävellessämme meidät yllätti kova sadekuuro, mutta kesä kuivasi nopeasti sen minkä kastelikin. Nurmikon poikki ulkohuussiin astellessamme kengät eivät enää kastuneet.

Torstai 17.7.

Aamu valkeni aurinkoisena. Pienen neuvottelun jälkeen saimme sovittua paitsi aamupala-ajan niin myös meille varatun ajankohdan. Puolitoista tuntia. Se ei tuntunut kovin paljolta varsinkaan kun ohjelmaa olisi ollut paljon pidemmäksi aikaa. Saimme jakaa myös kuulijakunnan iän perusteella kahteen ryhmään, joten sanomisiakin pystyttiin muokkaamaan sen mukaan minkä ikäistä kuulijakunta oli.

Aika vierähti yhdessä humauksessa, mutta saimme hyvän vastaanoton molemmissa ryhmissä. Tälle noin neljänkymmenen lapsen ja nuoren joukolle jaoimme ohjelman lopussa lasten Raamatut ja Uudet Testamentit iän mukaan ja suurin osa halusi vielä omistuskirjoituksen ja ”nimmarimme”. Tästä syystä klubille sovittu jumalanpalvelus pääsi alkamaan yli puoli tuntia myöhässä. Seurakuntalaiset olivat kuitenkin uskollisia ja jaksoivat odottaa, ainakin ne noin puolisentoista kymmentä, jotka olivat mukana. Yksi lapsi myös kastettiin.

Alkuperäinen ohjelmamme on muuttunut moneen kertaan, mutta siitä huolimatta olemme kokeneet, että olemme saaneet kulkea edeltä valmistettuja polkuja. Ensin piti saada seurakuntakoti kuntoon. Sitten oli vuorossa Saarten kontin pakkaus ja nyt kolmantena Ryzhkovo. Ohjelmassamme se oli jo maanantai-tiistai päiviksi suunniteltu, mutta toteutuikin vasta pari päivää myöhemmin. Hyvä niin, sillä juuri tuona aikana järjestettiin alueen koululaisille kesäleiri, jossa siis saimme olla mukana. Jos olisimme menneet jo maanantaina, niin epäilen, että olisimme saaneet kokoon montaakaan lasta. Vaan Taivaan Isä järjesti heitä paikalle nelisenkymmentä.

Kun jumalanpalvelus oli ohi, niin kuulimme jo ukkosen jyrinää. Pakkasimme siis kiireesti kimpsumme ja kampsumme ja lähdimme kotia kohti. Taisin ajaa uudet pohjat tällä EK Ryzhkovolla, kuten rallikilpailussa asia mainittaisiin. Keskinopeus lähenteli varmaan satasta, mutta niin sileää tietä oli hyvä ajaa. Asfaltille päästyämme saimme sitten kiittää Taivaan Isää, kun olimme turvallisesti ja onnellisesti sekä ongelmitta päässeet taas kerran läpi tuon stressaavan tienpätkän.

Illalla Juha soitti ja ilmoitti suruviestin: Liza-mummo oli kuollut. Hän oli toisen pienpiirin yksi aktiivijäsen.

Perjantai 18.7.

Tänään saatiin vihdoin netti peliin. Menin aamulla kannettava kainalossa naapuritalon toimistoon ja heti pantiin tuulemaan. Operaation olisi pitänyt maksaa 200 ruplaa (vajaat 6 euroa), mutta ehkä ja ilmeisesti ”no show” eli kukaan ei tullutkaan maanantaina, vaikka niin oli sovittu, sai heidät tekemään homman ilmaiseksi. Ollaanhan me oltu hyvä asiakas heille.

Tämä päivä meni vähän lepoilun merkeissä ja kyllä se oli jo ansaittuakin. Illansuussa kävimme kauppakierroksella ja saimme hankittua uuden nettikaapelin, kun edellisestä olivat molemmat nipsut ehtineet jo katketa ajan saatossa eikä se enää pysynyt kiinni. Ostin samalla vähän pidemmän, joten nyt kelpaa. Yhdessä paikassa pysäköidessämme kadun viereen taksisedät alkoivat nuhtelemaan minua huolimattomasta pysäköinnistä ja otin todennäköisen sakon sijaan onkeeni ja mahdutin auton siististi kadunviereen. Kyllä on mukavaa, kun täällä vielä pidetään toisista huolta – Suomessa olisivat vain taitaneet nauraa partaansa.

Oltiin ilta vielä Serovalla saarnaspöntön ja virsitaulun merkeissä. Melkein tuli valmista. Toivottavasti huomisen diakonialeirin jälkeen saamme hommat valmiiksi ja sunnuntaina on uusi pönttö ja taulu paikoillaan.

JA MATKAAN

Terveiset Kajaanista mukavilta kansanlähetyspäiviltä!
Yritän ehtiä ja jaksaa muutaman rivin niistäkin rustata, mutta sitten vasta kun olemme Omskissa.
Juna Moskovaan lähtee tänää klo 18:23 - toivottavasti kaikki tarpeellinen tulee mukaan :-)

LIPUT ON, YKSI VIISUMI PUUTTUU

Tänään sitten vihdoin sain ostettua junaliput ja Moskovan kautta mennään. Passia hakiessani matkatoimistosta kuitenkin huomasin, että olinkin hakenut viisumia vasta 8.7. alkaen ja liput meillä on jo edellisen illan junaan. No, pientä korvausta vastaan ilmeisesti ehdin vielä saada uuden viisumin, joten matkaan päästäneen.
Nyt suuntaamme keski-Suomeen ja sieltä eteenpäin huomenna Kajaaniin. Toivottavasti siellä nähdään!

HERRAN HYVÄSSÄ HUOMASSA

Eilinen maanantai oli loppujen lopuksi mukava päivä. Aamupäivällä revin hiuksiani, jos en kiukusta niin harmistuneisuudesta. Yritin nimittäin edelleen hommata meille junalippuja aktiota varten - tuloksetta. Milloin oli joku mieleen tullut ystävä/kontakti lomalla tai hänen yhteystietonsa hukassa (=vanhassa kännykässä viestin muodossa ja josta niitä en saa enää ulos) tai Pietarin lippukassat niin tukossa, että en saanut edes tietoa oliko lippuja vielä olemassakaan. Alkoi jo tuntua ihan siltä, että koko aktiommekaan ei ole ehkä Taivaallisen Isämme tahto vaan minun omasta päästäni ja sitä tässä peräänantamattomana yritän toteuttaa. Taistelua jatkui reiluun puoleen päivään eli siihen asti kunnes piti lähteä näyttämään Hannan varvasta terveysasemalle.

Vasen ukkovarvas on muuten hyvin toipunut tällistään, kun turvotuskin on laskenut, mutta nyt on vähän alkanut erittyä mätää. Terkkari tuumasi, että kynsivalli on tulehtunut ja alettiin varaamaan aikaa lääkärille reseptin saamista varten. Pienen leikkituokion jälkeen sitten pääsimmekin lääkärille ja tämä tutki ja kirjoitti antibioottikuurin ja saimme ihan kirjalliset ohjeet.

Munkasta suuntasimmekin sitten Ilmapallokeskukseen ja ostamaan Mummille ja Ukille ilmapalloa. Sopiva löytyi ja päälle kirjoitettiin Heikki & Helkky 45 v. Onnittelut jälkikäteen vielä näinkin!

Apteekissa olikin sitten odottamassa ikävä tieto lääkettä koskien - lääke kyllä sekoitettiin siellä paikanpäällä, mutta se vaatii jääkaappisäilytyksen. Olemme lähdössä jo huomenna kohti Kajaania ja Kansanlähetyspäiviä, joten toivottavasti lääkkeen säilytys ja muukin hoito onnistuu. Olin moisesta lääkkeestä ensin kyllä tosi harmistunut, kun lääkärille sanoin, että olemme menossa "retkiolosuhteisiin" ja silti hän määräsi tablettien sijaan tuollaisen lääkkeen. Meinasi jäädä ihan lääke ostamatta, mutta kun apteekkihenkilökunnan edustaja kertoi olleensa ihan hyvässä evankeelisten leirikeskuksessa, niin enhän minä malttanut uskonsisarelle jättää kaappiin pilaantumaan jo sekoitettua lääkettä. Värin tunnustaminen ja avoin korteilla pelaaminen siis kannattaa ;-)

Illansuussa sitten suuntasin vanhempieni kanssa omalle kämpälleni kellarikomeroa tyhjäämään. Siinä taloyhtiössä on ensi kuussa alkamassa putki- yms. remontti. Tavaraa oli tietenkin paljon ja odotettavissa oli siis pitkä ilta. Vaan sittenpä sattui vuokralainen paikalle, joka ihan vapaaehtoisesti halusi tulla mukaan auttamaan. Mies asuu viikot muualla työn perässä ja ei ollut oikein muutakaan tekemistä mukamas. Aivan ihmeellistä Herran huolenpitoa! Tyttö kanteli nimittäin niitä pusseja ja nyssyköitä tosi rivakasti alustasta vintille. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Edelliset vuokralaiset samaan tapaan olivat apuna asunnon tyhjentämisessä omista tavaroistamme, kun me "nuoret" olimme Siperiassa evankeliumia julistamassa. Kertakaikkiaan hienoja vuokralaisia on Herra meille järjestänyt! Vielä kun se aktion matkalippuasiakin järjestyisi :-)

ERÄÄNÄ SUNNUNTAINA, LAPSEN SUUSTA JA VÄHÄN MUUSTA

Tänään aamulla sunnuntaiseen tapaan olimme valmistautumassa kirkkoon. Siihen tavalliseen, "omaan" Helsingin kansainvälisen seurakunnan jumikseemme emme kuitenkaan ehtineet, kun tämä kesäaika on onnistunut sekoittamaan meidänkin sisäisiä kellojamme. Onneksi on "kapinallisia", jotka vanhan kirkkolakimme "vastaisesti" kutsuvat seurakuntalaisensa kokoon vähän myöhemmäksi kellonlyömäksi. Ajattelet ehkä, että voisihan sitä mennä iltapäivällä tai illansuussa, mutta valitettavasti ensin mainittuna aikana iltapäivällä meillä (ja monissa muissakin pikkulapsisissa perheissä) nukutaan päiväunia ja myöhäisemmän ajankohdan jumikset yleensä loppuvat niin myöhään, että siinä vaiheessa pitäisi olla jo iltapalaa syömässä. Yksitoista on siis "napakymppi" ja lisäplussaa tulee, jos on tarjolla saarnapyhäkoulu kuten oli Kauniaisissa tänään. Niin ja sitten jumiksen jälkeen suuntasimme kotimme viereiseen pizzeriaan ja kotiinpäästyämme jo uni maistuikin pikkuprinsessoillemme, kun tankkasimme jälkkäriksi vielä jätskiä.

Takaisin aamuun. Viime aikoina on tullut pidettyä paljon t-paitoja, kun kotona on ollut niin lämmintä, suorastaan kuumaa. Seurakuntavierailuille on tietenkin pitänyt laittaa kauluspaita tai ainakin pikee, mutta tänään, sen kummemmin asiaa ajattelematta, laitoinkin "yllättäen" kauluspaidan ja heti se huomattiin. Hanna kysäisi nimittäin, että kerronko tänään myös Omskista. Tarkka tyttö!

Työviisumeiden rintamalta ei vieläkään kuulu uutta, mutta sen verran sillä rintamalla on kuitenkin tapahtunut, että meille on myönnetty vanhan tavan mukaan vuosikutsut. Ensin ne myönnettiin Hannalle ja Mimmulle ja sitten pari viikkoa myöhemmin meidät vanhemmatkin saivat asiassa armon. Emme halua tietenkään nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta ainakin laihana lohtuna voimme todeta, että emme me ainakaan ihan kokonaan pannassa ole siellä Omskissa, kun lupa on annettu kahteen kolmen kuukauden jaksoon. Pietarista olemme kuulleet, että työlupaprosessin aikana siellä ei myönnettäisi ollenkaan näitä vanhanmukaisia vuosikutsuja. Elokuussa pitäisi tulla sitten tieto jatkuuko työmme vielä ensi vuonna Venäjällä.

RUKOUSKORTTIMME

Meillä oli tänään aktioryhmämme suunnittelupalaveri, jossa viereinen kuva napattiin. Olemme iloinen viisikko vai kuinka. Matkan alkuun on enää reilu viikko ja keräämme vielä matkamme tueksi ja turvaksi rukousrintamaa, vaikka työ ei olekaan meidän vaan Herramme. Mikäli haluat mukaan, niin ilmoittaudu sähköpostiini: etunimi.sukunimi at sekl.fi Laitamme tulemaan esirukouspyyntöjä aina tarpeen mukaan. Tämän hetkinen isoin rukousaiheemme ovat matkaliput Pietarista Omskiin ja takaisin. Viisumit meidän pitäisi saada tiistaina.
PS. Ensi viikon perjantaina alkaa Kajaanissa Kansanlähetyspäivät. Tervetuloa mukaan ja jos emme sinua huomaa, niin hihasta saa vetää ja olalle naputtaa :-)

JONOTTAMASSA

Aktiomme alku lähestyy ja niinpä kävin tänään Venäjän lähetystössä viisumihakemuksia jättämässä, vaikka matkalippuja meillä ei vielä olekaan. Kyseisessä lähetystössä käynti on aina oma lukunsa ja kummasti rukouselämää siinä yhteydessä aktivoituu kuten jonossa seisoneet hyvin tietävät. Aikaisempiin kokemuksiin ja kuulopuheisiin pohjautuen painelin Hanna sylissä suoraan portille seisomaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut - jonon ohi kävellessä olin kiinnittänyt huomiota, että mukana jonottamassa oli myös puolisen tusinaa lasta. Ei auttanut muuta kuin mennä jonon jatkoksi.

Jonkun aikaa olimmekin ehtineet jo jonottaa, kun edessämme oleva äiti kahden lapsen kanssa kysäisi onko meillä toinenkin, pienempi tyttö. Myöntelin ja hän arveli olleensa samassa huoneessa Hämeenlinnassa, kun Lilli oli Mimmuamme siellä synnyttämässä. Hanna oli kuulemma jäänyt mieleen ja hänet oli tunnistanut. Onpa maailma pieni. Juttelimme siinä niitä näitä ja pian huomasin, että kauempana takanamme olleet ranskalaiset nuoret pääsivät sisään. No, Hanna ja minä pinkaisimme perään ja sisällä ei viisumiluukulla ollutkaan sitten muita. Olimme siis jonottaneet "turhaan". Toisaalta tuntui, että kohtaamien sen äidin kanssa oli ylhäältä johdettu, joten ei harmittanut.

Kotimatkalle lähdettyämme alkoikin sitten sataa pian, mutta onneksi olimme sateelta mukavasti turvassa autossa. Kaiken kaikkiaan oli mukava käynti tällä kertaa ja tiskin takanakin oli taas se "vanha", tuttu virkailija, joten homma hoitui. Vain vahtimestari oli vaihtunut ja siksi olisi pitänyt rohkeasti soittaa kelloa. Pitänee kokeilla sitä passeja hakiessani :-)

Nyt lounaspöytään herkuttelemaan ja sitten suuntaammekin Uudenkaupungin Pyhämaahan mummia ja ukkia tervehtimään ja viettämään pariksi, kolmeksi päiväksi mökkielämää. Kaupunkilomalle siis.

RUKOUSPYYNTÖ

Kuten varmaan tiedätkin, niin olemme valmistautumassa Omskin aktioon. Ryhmämme muodostuu lisäkseni viidestä "nuoresta". Nuorin taitaa olla sentään vasta kaksviitonen, mutta me kaksi vanhinta olemme jo aikaa neljänkympin rajapyykin ylittäneitä. Ehkä kannattaisikin aloittaa ikäihmisten aktioiden tuotteistaminen ja markkinointi. Raamattuviikon ohella voisi olla esim. aktioviikko. Kansanlähetysopistolle tästä voisi löytyä uusi hyvä markkinarako!

Aktiovalmisteluissamme olemme nyt päässeet sellaiseen vaiheeseen, että on aika hankkia junaliput, mutta niitä ei valitettavasti ole enää jäljellä. Kalliimpaan luokkaan vielä löytyisi hajapaikkoja, mutta silloin matkakulut kaksinkertaistuvat. Itse asiassa nyt junaliput "kupeessa" ovat kalliimpia kuin lentäminen. Viimeinen mahdollisuutemme on vielä "jälkihaku" eli 10 päivää ennen lähtöä tulee vielä yksi kiintiö myyntiin ja ainakin omskilaiset nuoret saivat näin omat aktiolippunsa viime vuonna. Asia on kuitenkin siinä mielessä hankala, että jos saamme menoliput, mutta emme paluulippuja, niin... Asiassa siis tarvitaan rukousta ja sinunkin rukoustukeasi. Monenlaista vastustusta minun sitkeästä ruususta lähtien olemme kokeneet, mutta rukoilleen menemme eteenpäin luottaen, että Taivaan Isä kyllä sulkee oven, jos ei ole Hänen tahtonsa, että sinne menemme. Se on meidän rukouksemme.

TERVEISET VANTAALTA!

Aika rientää ja melkein kaksi ja puoli kuuta on vierähtänyt edellisestä blogimerkinnästä. Muutaman rohkaisuksi tulkitsemani kommentin olen saanut tänä aikana, mutta sopivaa hetkeä vain ei mukamas ole löytynyt. No, nyt juhannuksen johdosta otan itseäni vihdoin niskasta kiinni. Tässä viimeisiä kuulumisiamme.

Parisen viikkoa sitten suuntasimme laivarantaan. Lilli on käynyt tuulettautumassa ja kouluttautumassa kevään aikana, mutta me muut olemme pysyneet Suomen puolella. Tällä kertaa meitä ajoi Viroon Lillin koulun 90-vuotisjuhla ja Nanan (Lillin mummo) 84. syntymäpäivä. Käymättä (sitten matkaansiunaamisen) meillä oli myös Haapsalun seurakunnassa, joka on yksi viidestä virolaisesta lähettäjäseurakunnastamme. Muuten Haapsalun seurakunnalla on lähellä kaupunkiaan leirikeskus, jossa voi järjestää vaikka rippileirejä. Se soveltuu myös hyväksi tukikohdaksi länsi-Viron tutustumiskierroksella.

Koska juhlapäivien välissä oli useampia päiviä sovimme käyvämme myös Saarenmaalla. Alkuperäisissä suunnitelmissamme oli käydä myös Hiidenmaalla, kun en ollut siellä vielä käynyt. Saaren pienuudesta huolimatta aikataulumme oli kuitenkin niin tiukka, että tälläkin kerralla käynti piti jättää johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Saarenmaalla on aina mukava käydä eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Ensimmäinen paikka olikin melkoinen ja mukava yllätys. Jämsän seurakunnan rippileiri oli loppumaisillaan Pühan kirkolla ja saimme olla kertomassa Siperian kokemuksistamme loppukokeeseen valmistuville rippileiriläisille. Sieltä suunnistimme baptistikirkolle yhteiskristilliseen pappien kokoukseen. Illalla olimme vielä yhden piirin vieraana. Toisena päivänä olimme toisen piirin vieraana, lounastimme kirkkoherran luona ja annoimme radiohaastattelun sekä illansuussa saarelta pois lähtiessämme pysähdyimme vielä Püha ristissä tapaamassa Viron diakoniatyöntekijöitä. Oli mukava huomata, että pystyin esiintymään viroksi, vaikka välillä joitain sanoja jouduinkin Lilliltä kysäisemään. Saarenmaalla olisi varmaan mukava tehdä työtä ;-)

Virosta palattuamme ehdimme vain pyörähtää kotona ja pestä pari koneellista pyykkiä ennen kuin suunnistimme keski-Suomeen viettämään ystävän 60-vuotisjuhlia. He ovat olleet monia vuosia Viron työssä mukana ja niinpä paikalla olikin joukko työssä tutuksi tulleita virolaisia. Matka meinasi kyllä jäädä tekemättä, kun Hannalle sattui ikävä haaveri lastenhuoneessamme - hampaat tulivat alahuulen alta läpi, kun lipaston laatikko oli pistetty hoitamaan liukumäen virkaa. Ja ei kun päivystykseen, jossa haava neulomisen sijaan vain liimattiin. Tällä välin Miriam oli mummin ja ukin luona.

Hyvin nukutun yön ja maukkaan aamiaisen jälkeen suuntasimme jälleen etelään Ryttylän kauniisiin maisemiin lähettipäiville. Aiheena oli: "Toinen toista tarvitsee". Ja niin hän se on. Ohjelma oli antoisaa, lastenhoito erinomaisesti järjestetty (=erinomaiset lastenhoitajat) ja Lillin kanssa saimme nauttia ohjelmasta täysin siemauksin. Maanantai-illan nuotiolla kuitenkin taas sattui ja tapahtui ja vastaanottavana osapuolena oli jälleen Hanna. Tällä kertaa joku (iso) puu tippui Hannan varpaan päälle leikin tiimellyksessä ja vasen ukkovarvas vaurioitui ja tuli mustaksi - uskomatonta mutta totta. Tiistaina illansuussa ajoimme kotiin ja hyvä niin. Hannalla nimittäin alkoi illalla vähän lämpö nousemaan ja kävimme Hannan kanssa kahdestaan uudestaan lastenklinikalla. Suurempaa huolta ei ollut. Reikä suun alapuolella oli lähtenyt hyvin paranemaan ja pienten lasten varpaita ei kipsata. Kolmantena lämmön nousun lähteenä olisi saattanut olla hyttysen puremat. Hoitohenkilökunnan edustaja vain rauhoitteli ja muistutteli, että 37,5 asteen lämpö on vielä ihan normaali tuollaisilla pienillä lapsilla. Ja niinhän se on - emme sitä vain muistaneet. No, saa muistaa erityisesti Hannaa jatkossakin, että parantumiset etenisivät ongelmattomasti.

Keskiviikkona oli ohjelmassa vielä esimiesten ja varaesimiesten koulutuspäivä, jonne Venäjän työalueen varaesimiehenä halusin mennä. Mukana silloin oli myös autotallin nurkkaan jäänyt Passatin talvirengassetti. Huomasin sunnuntaina Ryttylän parkkipaikalla samaa vuosimallia olleen Volkswagen Passatin ja kuskilta, johon olin tutustunut jo vuosia sitten omassa seurakunnassani Helsingissä, kysäisin, että kelpaisiko. Alla oli laina-auto, mutta hän lupasi omistajalta kysäistä. Seuraava päivänä kuskin vaimo ilmoitti, että kelpaa. Samalla selvisi myös, että auton omistajaperhe saa meidän rukouskirjeitä! Eipä olisi sopivampaa ja mieluisampaa kohdetta voinut renkaille löytyä :-)

Että tällaista meille kuuluu viimeisen parin viikon ajalta.

Siunattua ja rauhallista mutta mukavaa juhannusta!

KOHTAAMINEN

Lauantai täällä pääkaupunkiseudulla oli oikein aurinkoinen ja keväinen. Omskissa oli jo huideltu parinkymmenen lämpöasteen tietämissä, mutta ihan niin korkeaan lukemaan ei täällä kuitenkaan ylletty.

Yksi hyötyliikunnan muoto minulla on Hesarin hakeminen vanhempieni luota. Kynnystä madaltaa vielä opittu ja välillä ihan taiteenlajiksi viritetty nuukuus. Tällä kertaa oli mukana matkaseuranakin, nimittäin Hanna ja Mimmu. Retken kruunasi vielä Lillin mukaan laittamat muutamat aamulla leivotun juustosarvet. Nam!

Menomatkan (reilu kilometri) kuljimme suoraan perille Hannan ja Mimmun istuessa rattaissa ja katsellessa hiljaisina ympärilleen. Paluureitti kulki sen sijaan kävelytien kautta, mutta paljoa eivät tytöt kuitenkaan kävellä jaksaneet. Vähän kuitenkin, pariin otteeseen. Siinä hiljaa astellessani ja peräänkatsoessani mietiskelin reitin loppuosaa eli koukkaanko Louhelan kautta vai mennäänkö suoraan huoltoaseman ohi. Kello oli jo aika paljon ja päikkäriaika painoi jo päälle, joten päätin mennä suoraan. Vetoa/kehotusta kuitenkin tunsin kiertää ns. alakautta.

Kävelytien päähän ehdittyämme olin juuri nostelemassa Mimmua rattaisiin, kun kaksi jo seesteiseen ikään ehtinyttä täti-ihmistä tulivat (sieltä Louhelan suunnasta) iloisesti tervehtien luoksemme ja halusivat jutella. Siinä ei sinänsä ollut mitään tavallisesta poikkeavaa - herttaiset tytöt keräävät kyllä katseita ja saavat ihmiset puhumaan ja varsinkin Hanna on kova virittelemään keskustelua. Tällä kertaa ei kuitenkaan tarvinnut montaa sanaa heidän suustaan kuulla, kun oli selvää, että Jehovan todistajiahan nämä tädit olivat. Oli ihan yhtenäiset, tyylikkäät lilan väriset univormutkin.

No, mikäs siinä ajattelin, kyllä minä mielelläni heille kerron omasta uskostani. Olisin joitain kohtia mielelläni näyttänyt Raamatustakin, mutta valitettavasti heillä sitä ei ollut mukanaan tai ainakaan minulle sitä eivät suostuneet näyttämään. En ollut sen parempi "sotilas" minäkään, kun aseeni oli kotona. Ainahan olisi parempi, jos voisin heille heidän omasta Raamatustaan näyttää, kuinka asiat siellä on kirjoitettuna. Mielenkiintoista oli myös huomata kuinka kiperän kommentin yhteydessä sillä "suulaammalla" tädillä alkoi suu vuotamaan ja sitä piti kovin nenäliinan kulmalla kiihkeään tahtiin pyyhkiä. Kun keskustelu sitten alkoi kiertää kehää tekojen tarpeellisuuden ja armon ympärillä päätimme lopettaa sen tuloksettomana. Ehkä näillekin leideille Jumalan armosta vielä kirkastuu, että Taivaaseen päästään ainoastaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen Kristuksen tähden.

UUSI PRAVDA ON TAAS ILMESTYNYT - A NEW PRAVDA IS OUT AGAIN

Uusi Omskaja Pravda on taas ilmestynyt ja mikäli et sitä ole vielä saanut, niin lähetäpä allekirjoittaneelle sähköpostia: etunimi.sukunimi@sekl.fi tai tekstiviesti: +358 400 506 998, niin laitetaan se tulemaan ensi tilassa.

New Omskaya Pravda is out again. If you didn't get it yet, please, let me know by email: firstname.lastname@sekl.fi or send an sms: +358 400 506 998 so that we send it to you ASAP.

Siunausta - Blessings,
Hannu

HRISTOS VOSKRES - VOISTINU VOSKRES

Kristus on ylosnoussut - totisesti ylösnoussut!

Aktioviikko oli ja meni. Loppujen lopuksi me kaikki sairastuimme enemmän tai vähemmän. Minulla oli lähinnä kuumetta ja sen takia en kyennyt enää perjantaina menemään kouluvierailuillekaan. Onneksi kuitenkin kotimatka meni hyvin eikä kukaan meistä oksentanut autoon tai muuta ikävää. Kiitokset vielä Muurameen hienosta mahdollisuudesta päästä tapaamaan väkeä ja kertomaan työstämme ja kokemuksistamme Siperiassa. Oli aivan ihanaa kuulla erään nuoren äidin suusta, kuinka hän jo kauan oli halunnut tavata ihan oikean lähetystyöntekijän! Taas saimme huomata, kuinka käymme edeltävalmistetuissa askelissa.

Tiistaina hilpaisimme Viroon, kun Lillin piti käydä perintöasioitaan hoitelemassa siellä. Olipa ihana jälleen päästä käymään siinä maassa. Yllättävän paljon ehdimme tavata tuttuja parissa vuorokaudessa, ohimennen ketä missäkin. Lähettikollegoitamme emme kuitenkaan uskaltaneet käydä häiritsemässä, kun se sitkeä vatsatauti edelleen muistutteli olemassaolostaan. No, Lilli käväisee vielä uudestaan huomenna Virossa, kun käy saattamassa yhden nuoren põltsamaattaren Tallinnaan bussilleen. Hän on ollut tapaamassa täällä Suomessa kummejaan koulujen kevätloman yhteydessä.

Hyvää ja Siunattua Pääsiäistä!

AKTIOSSA

Terveiset Muuramesta!
Ilolla otimme vastaan kutsun saapua aktioon tänne Muurameen ja hyvänä meitä täällä on pidetty - kuin konsanaan piispaa pappilassa.
Turneemme alkoi sunnuntaina iltapäivällä, kun olimme ensin tavanneet lähettäjiämme Kallion seurakunnassa. Illansuussa olleeseen Muuramessun loppuun edimme juuri ja juuri ja teejatkoilla saimme sitten tavata vanhoja ja uusia kasvoja sekä käydä mielenkiintoisia keskusteluja. Maanantaina oli kouluvierailuja ja eilen sekä tänään keskiviikona ollaan oltu mukana seurakunnan kerhoissa. Tai itse asiassa tänä aamuna Hannalla ei pysynyt tavara enää sisällä, joten minä olen ollut matkassa yksin. Illalla on vielä ohjelmassa lähetysseurat.
Torstaina olemme jälleen aamupäivällä mukana kerhotapahtussa ja iltapäivällä suuntaan/suuntaamme kohti Jämsää, jossa tapaamme Mongolia-Omsk -piiriläisiä. Perjantain aamupäivään on sovittu vielä yksi kouluvierailu ja sitten suuntaamme kotiin Vantaalle.

KEIKALLA JA SAUNASSA

Maanantaina se sitten tapahtui. Pääsin ensimmäiselle nikkaristikeikalle. Kerran ajankohtaa jo ehdittiin siirtääkin, mutta sitten vihdoin onnisti. Ensimmäinen komennus oli "muuttohommiin" ja paikalla meitä oli kaksi nikkaristia. Tuttua hommaa siis. Tehtävämme oli siirtää joitakin huonekaluja naapurilähiöön tyttären asunnosta äidille. Kaikki mahtui kerralla kyytiin, kun olin ottanut pari penkkiä Volkkarista pihalle. Niin ja matkalla jutellessa kävi ilmi, että oltiin samoihin aikoihin käyty samaa lukiota. Alun kolmekymmentä vuotta on jo niistä ajoista ehtinyt kulua, joten emme muistaneet olimmeko olleet samalla luokalla tai samoissa ryhmissä, mutta ihan mukava oli saada tuulahdus menneestä. Samalla tuli mieleen monia mukavia muistoja kouluvuosilta.

Tänään keskiviikkona oli taas nikkaristien kokoontumispäivä, mutta tavallisuudesta poiketen meille tarjottiin lajissaan ensimäinen nikkaristi-sauna. Ja kyllä oli seurakunnan leirikeskuksessa hyvät löylyt. Siinä kuivatellessa löylynlyöminä ja tyytyväisinä päätimme kerätä kolehdin - joku oli kuullut, että kuivakäymälöihin oli kerätty rahaa. Se sopi myös meille kaikille ja teemana pilke silmäkulmassa meillä oli: siellä missä hätä on suurin.

Tänään oltiin myös yhdestä nimikkoseurakunnasta yhteydessä ja kuulin, että siellä nuorisotyö miettii, voisivatko he ehkä pyytää minua kertomaan kouluissa, mitä on lähetystyö. Jesssss - toivottavasti nappaa!!!

MERKITTY MIES

Niin se vaan taas talvi taittui kevääksi, kun maaliskuu alkoi. Keväämme alkoi tällä kertaa varsin kesäisissä tunnelmissa, kun Mordvan Misha saapui vieraaksemme Ryttylästä. Tapasimme kymmenen jälkeen Pasilan rautatieasemalla. Hän kertoi matkustaneensa "pummilla". Rahat oli kyllä olleet kädessä valmiina, mutta kun konduktööriä ei kuulunut, niin lippukin jäi ostamatta. Joskus näinkin. Rautatieasemalta suuntasimme sitten Linnanmäelle ja siellä tarkemmin Sea Life:iin vedenalaista elämää tutkimaan. Lippukassalla myös lyötiin leima ranteeseen eli kävijät merkittiin - valitettavasti ei kuitenkaan pyöreällä leimalla. Pitkän aikaa suunnitelmissamme ollut käynti saatiin vihdoinkin toteutettua. Ja olipa se elämys meille kaikille. Hauskoja kuvia saimme myös näppäiltyä ja niitä on sitten kiva myöhemmin katsella ja lasten kanssa muistella ennen kuin seuraavan kerran sinne taas menemme. Kierros ei ollut ihan halpa, mutta kun ottaa huomioon kuinka paljon puolessatoista, kahdessa tunnissa näkee, niin ymmärtää, miksi se maksaa toistakymmentä euroa lurjukselta. "Pyhät" (alle neljä vuotiaat lapset) pääsevät sentään ilmaiseksi. Suosittelen!

Torstaina olimme Myyrmäen kirkossa karkauspäivän palveluksessa. Ryppyotsaisia paikalle ei odotettu, sillä saarnasta vastasi lukkari lukkarin kouluna ja urkuri-liturgina oli kirkkoherra. Musiikillisia taidonnäytteitä antoivat myös käki, kana ja aasi. Oli antoisaa seurata moista "poikkitieteellistä" iloittelua ja toivottavasti vuoden tai vuosien mittaan saavat uusia hyviä ideoita niin, että neljän vuoden kuluttua taas saadaan nauttia uudesta karkauspäivän tempauksesta, ketkä sitten paikalle pääsevätkin.

Siunattua uutta alkanutta viikkoa!