JONOTTAMASSA

Aktiomme alku lähestyy ja niinpä kävin tänään Venäjän lähetystössä viisumihakemuksia jättämässä, vaikka matkalippuja meillä ei vielä olekaan. Kyseisessä lähetystössä käynti on aina oma lukunsa ja kummasti rukouselämää siinä yhteydessä aktivoituu kuten jonossa seisoneet hyvin tietävät. Aikaisempiin kokemuksiin ja kuulopuheisiin pohjautuen painelin Hanna sylissä suoraan portille seisomaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut - jonon ohi kävellessä olin kiinnittänyt huomiota, että mukana jonottamassa oli myös puolisen tusinaa lasta. Ei auttanut muuta kuin mennä jonon jatkoksi.

Jonkun aikaa olimmekin ehtineet jo jonottaa, kun edessämme oleva äiti kahden lapsen kanssa kysäisi onko meillä toinenkin, pienempi tyttö. Myöntelin ja hän arveli olleensa samassa huoneessa Hämeenlinnassa, kun Lilli oli Mimmuamme siellä synnyttämässä. Hanna oli kuulemma jäänyt mieleen ja hänet oli tunnistanut. Onpa maailma pieni. Juttelimme siinä niitä näitä ja pian huomasin, että kauempana takanamme olleet ranskalaiset nuoret pääsivät sisään. No, Hanna ja minä pinkaisimme perään ja sisällä ei viisumiluukulla ollutkaan sitten muita. Olimme siis jonottaneet "turhaan". Toisaalta tuntui, että kohtaamien sen äidin kanssa oli ylhäältä johdettu, joten ei harmittanut.

Kotimatkalle lähdettyämme alkoikin sitten sataa pian, mutta onneksi olimme sateelta mukavasti turvassa autossa. Kaiken kaikkiaan oli mukava käynti tällä kertaa ja tiskin takanakin oli taas se "vanha", tuttu virkailija, joten homma hoitui. Vain vahtimestari oli vaihtunut ja siksi olisi pitänyt rohkeasti soittaa kelloa. Pitänee kokeilla sitä passeja hakiessani :-)

Nyt lounaspöytään herkuttelemaan ja sitten suuntaammekin Uudenkaupungin Pyhämaahan mummia ja ukkia tervehtimään ja viettämään pariksi, kolmeksi päiväksi mökkielämää. Kaupunkilomalle siis.