perjantai 15. elokuuta 2008
HUOMENNA MENNÄÄN KORKEASAAREEN...
Niin lauletaan tutussa lastenlaulussa. Me kävimme siellä jo tänään tai itse asiassa eilen, kun vuorokausi ehti jo vaihtua. Olimme siellä yhdessä yhden kummilapseni perheen kanssa ja mukavaa oli. Valitettavasti ei ollut aikaa olla koko päivää kuten laulussa, mutta asialle alunperin ajateltu tunti, pari meni kuin siivillä. Koska pääsimme paikalle aiottua myöhemmin, niin ajattelimme, että vähän ensin katsastamme jotain ja sitten syömme ettei pikkuväki ihan väsähtäisi. Vaan kuinka kävikään. Lapset jaksoivat hienosti ja kun noin kahden ja puolen tunnin kierroksen jälkeen olimme grillipaikalla eväitä nauttimassa tajusin, että pitää kohta jo alkaa kiirehtiä kotia kohti, kun hammaslääkäri pian jo odottelisi minua saapuvaksi. Olisi sittenkin pitänyt siirtää hammaslääkäriaika. Ehkä vielä ehdimme tänä kesänä uudestaan Korkeasaareen tai Omskin oblastissa sijaitsevaan eläintarhaan, joka kuulemma on yksi Venäjän suurimmista. Sinne varmaan pitä varata koko päivä :-) Oli miten oli, niin oli kiva reissu ja terkut Onnille perheineen. Turvallista kotimatkaa, kun kohta suuntaatte taas sinne etelään!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti