PERÄÄNAJO

Takana on muutama mukava päivä, kun saimme pitää vieraanamme äskettäin Australiasta takaisin Viroon muuttanutta ystäväperhettämme. Alunperin oli ajatuksenamme mennä käymään vähän mökillä siellä Pyhämaalla Uudessakaupungissa, mutta koska Mirimme sairastui oikein kunnolla, päätimme jäädä kotikulmille. Meidät laskettiin lastenklinikalta kotiin joskus yhden jälkeen perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Tekeminen ja jutut eivät tietenkään meiltä loppuneet ja ostettavaakin heillä riitti. Ovat viime viikot kiivaasti rakentaneet uutta kotiaan sisäänmuuttokuntoon. Monet asiat ovat löytyneet sieltä Tallinnasta, mutta tietenkin Suomessakin piti vähän kierrellä kauppoja. Ja yllätys, yllätys, monet asiat olivat täällä jo halvempia kuin siellä koti-Virossaan. Lisäksi valinnanvaraa oli huomattavasti enemmän kuulemma täällä Suomessa. Parasta oli kuitenkin se ettei tarvinnut tilata mitään vaan kaikkea löytyi hyllystä. Virossa tilaustavara toimitettaan usein vasta viikkojen kuluttua - kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa siis. Ei siis ihme, että täällä Suomessa suurten kauppojen edessä näkee niin paljon Viron (ja Venäjänkin) rekisterissä olevia autoja.

Hyvät asiat loppuvat aikanaan, ennemmin tai myöhemmin, ja niinpä tänään he keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa, pakkasivat ne autoon ja ottivat suunnan kohti kotia. Haikein mielin kävimme kuitenkin vielä hyvästelemässä heidät laivarannassa.

Paluumatkalla sitten, muutaman sadan metrin päässä kotoa liikenneympyrään pääsyä odottaessamme kuului valtava pamaus. Töytäisyä en niinkään tuntenut, mutta ääni oli kova. Katsoin taustapeiliin nähdäkseni, että millainen auto oli peräämme täräyttänyt vaan eipä näkynyt mitään. Ei sitten yhtikäs mitään. Mielessäni hieraisin silmiäni ja katsoin uudestaan vaan eipä vieläkään näkynyt mitään. Kylläpä se pääsi nopeasti livahtamaan paikalta, ajattelin. Nousin kuitenkin ulos autosta tarkistaakseni, millaiset vauriot autoomme oli syntyneet ja samalla näin nuoren pojan mopon kanssa maassa. Onneksi poika ja automme olivat selvinneet pelkillä pintanaarmuilla, mutta moposkootteri olikin kärsinyt sitten enemmän. Ajattelin, että olisi parempi kutsua poliisi paikalle ja soittelinkin, mutta eipä sellaista pystytty lähettämään vaan pian soittoni jälkeen hätäkeskuksesta soitettiin takaisin ja otettiin tietomme ylös. Ja vastaavasti myös me peräänajon osapuolet aloimme näpyttelemään kännykkäämme muistiin tietoja toisistamme. Sitten lähdimme kotiin. Huomenna pitää suunnata vakuutusyhtiöön näyttämään autoa. Taitaa mennä autostamme koko perä uudestaan maalaukseen, kun jälkiä oli paitsi puskurissa niin myös takaovessa. Saas nähdä montako päivää automme seisoo pajalla.