sunnuntai 16. marraskuuta 2008
OLEN MUUTTANUT
Viime aikoina on ollut lähes mahdotonta päästä päivittämään blogia ja teilläkin varmaan käydä sitä lukemassa, joten tästä lähtien blogini löytyy osoitteesta: hannukalervo.wordpress.com Tervetuloa sinne!
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
KOTIKÄYNNILLÄ
Maanantaina oltiin kotikäynnillä yhden dementoituneen mummon luona. Hienoa oli huomata, miten Jumala pitää omistaan huolta. Luimme nimittäin yhdessä Psalmin 91 ja hänen elämänsä on kuin vahvistus siinä Jumalan antamille lupauksille.
Meitä hän ei enää muistanut, mutta Juhan kyllä. Yhdestä läheisestä ystävästään hän kyseli ainakin parikymmentä kertaa. Monet muutkin asiat olivat jo päässeet unohtumaan, mutta Isä Meidän rukouksen hän muisti alusta loppuun.
Hän on muuten ollut poikkeuksellinen äiti, kun on pystynyt siirtämään vielä äidinkielensä lapsilleen. Nuorin heistä taitaa olla muutamaa vuotta minua vanhempi.
Ja kuten tavallista lopuksi otettiin ryhmäkuvia. Tällä kertaa siihen itse asiassa oli aivan erityinen syy, sillä emännällämme on "serkkutyttö" Virossa. Halusin tietenkin viedä hänelle terveiset ja oikein kuvan kanssa, kun seuraavan kerran menemme Viroon oikein ajan kanssa käymään.
Suoralta kädeltä tytär ei tietenkään muistanut osoitetta, mutta sovittiin, että soittelisimme perään, sillä osoite hänellä olisi tallessa kotona. Muisteli, että paikka olisi Kohtla-Järve, jossa Lillikin lapsena oli viettänyt paljon aikaa äitinsä isovanhempien luona. Kun sitten soittelimme, niin selvisi, että paikka olikin Jõhvi ja osoite tuttu katu, muutaman talon päässä Lillin sukulaisista. Todellakin pitänee mennä käymään siellä, vaikka se sukulaisten talo on jo aikaa sitten palanut poroksi ja hekin siis muuttaneet sieltä pois. Vaan kylläpä maailma osaa olla pieni!

sunnuntai 9. marraskuuta 2008
HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!
Niin se vaan päivä taas kääntyy iltaan, mutta koska vuorokausi täällä Omskissa ei ole vielä vaihtunut laitan tänne blogiin onnittelut päivänsankareille. Aamulla tuli lahjat sänkyyn ja aamupalan jälkeen suunnistettiin kirkkoon. Jumalanpalveluksen jälkeen oltiin syömässä TGI Friday'ssä (täkäläisittäin nimi kirjoitetaan "Fraidei's") ja tultiin kotiin.
Mukavaa ja siunattua päivän jatkoa sekä uutta alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 7. marraskuuta 2008
VIIDESLÄISIÄ OMSKISSA?
Olin palaamassa kotikäynniltä, kun yht'äkkiä liikennevaloissa seisoessani huomasin edessäni mustaksi tummennetussa Ladan takalasissa venäjäksi kirjoitetun tekstin: "Missä aiot viettää iäisyytesi". Kansanlähetyksen lähettinä kysymys tietenkin paitsi huvitti niin muistutti vanhoista, hyvistä ajoista. Kaikessa liikennehässäkässä valitettavasti en huomannut katsoa, että oliko kysymyksessä hautaustoimiston auto vai oliko joku todellakin "evankelioimistarkoituksessa" laittanut tälläisen hyvän, tavallisen syntisen pysäyttävän tekstin ikkunaansa. Oli miten oli, niin rukoukseni on, että Taivaallinen Isämme käyttäisi tätäkin "mainoskylttiä" vetääkseen puoleensa ihmisiä ja että me uudestisyntyneet kristityt voisimme sitten olla kertomassa, että iäisyyspaikkaansa voi vaikuttaa ja miten se tapahtuu.
Äskettäin kirjoittelin myös lumentulosta. Pikkusen sitä on tullutkin lisää, vaikka lämpötila heiluukin nollan korvilla. Tästä talvesta on kuulemma ennustettu poikkeuksellisen kylmää ja runsaslumista.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008
JOKO SE TALVI TULEE?
Meillä on sään puolesta takana suorastaan mahtava syksy. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana sateli jokin verran, mutta sitten onkin ollut poutaa viime maanantaihin saakka. Ja aurinko on näyttäytynyt jokaisena päivänä! Itse asiassa lauantaina kaupungilla ajellessani huomasin yhdessä mittarissa lukeman +13.
Eilen taas aurinko paistoi - Lillin syntymäpäivän johdosta? :-)Ehkä, mutta tänään sitten vihdoin jo tuli räntää pitkin päivää. Jotkut taisivat jo ehtiä putsaamaan luntakin autonsa ikkunoista. Illalla kielitunnilta kotiin tullessa oli kaikki lumeen viittaava jo käytännössä hävinnyt, mutta kovasta ja kylmästä tuulesta huolimatta taisi lämpötila olla lähellä nollaa. Toivossa siis eletään, että tänne saadaan pian kunnolla lunta vielä ennen etelä-Suomea, kun keski- ja pohjois-Suomelle jo "hävittiin".

sunnuntai 2. marraskuuta 2008
INKERIN KIRKKO LAKKAUTETAAN
Viimeisen noin viikon aikana on kierrellyt ensin tekstiviesti ja sitten ovat puhelimet käyneet kuumina Venäjän federaation oikeusministeriön julkaistua listan hengellisistä järjestöistä, jotka aiotaan lakkauttaa. Syyksi ilmoitettiin laiminlyönnit vaadittavien asiakirjojen toimittamisessa viranomaisille ja listassa on 56 järjestöä mm. Inkerin Kirkko ja sen (Kelton) teologinen instituutti.
Kirkkomme piispa Aarre Kuukauppi on antanut lyhyen lausunnon aiheesta ja se on julkaistu Inkerin Kirkon kotisivulla osoitteessa: www.inkerinkirkko.fi. Lyhyesti sanottuna kirkkomme puolelta kaikki on todistettavasti kunnossa, mutta jo lähiaikoina kirkon keskuskanslia tulee selvittämään, miksi viranomaisten päässä kaikki ei ole kunnossa ja täydentää, mikäli puutteitä löytyy.
Hyvä on myöskin muistaa, että Venäjää länsimaista poiketen ei ohjata niin orjallisesti lakien vaan ukaasien mukaan, jotka meikäläisittäin ovat lakia selventäviä toimintaohjeina. Ainakaan ihan heti siis tällä rintamalla tuskin tulee tapahtumaan mitään.
Tässä prosessissa on tuotu esiin myös Raamatun kohta eli Joh. 9:4, jonka mukaan ei pidä hellittää niin kauan kuin (evankeliumin) työ on mahdollista. Ja ennen kaikkea rukoilkaamme Venäjän kansan ja sen valtaapitävien puolesta sekä ennen kaikkea Venäjän ortodoksikirkon puolesta, että voisi tapahtua herätystä ja heräämistä niin, että ortodoksikirkko kristillisenä kirkkona ottaisi kantaakseen vastuunsa niin, että meitä ei edes tarvittaisi enää täällä Venäjällä.

lauantai 1. marraskuuta 2008
ÄRRÄLLÄ
Kummasti se vain liikuttaa sydänalaa, kun törmää Suomesta tuttuihin asioihin täällä kaukana Siperiassa. Tänään oli jälleen vuorossa sellainen "kohtaaminen" ja vielä kahdesti. Kävin nimittäin synttärilahjakierroksella ja ostoksilla parissa uudessa kauppakeskuksessa ja molemmista löytyi R-kioski. Sortimentti oli tietenkin täkäläinen, joten Vichy korvautui Bon Aqualla, mutta kummasti tuli hyvä mieli.
Tänään on ollut myös tavallisesta poikkeavasti virallinen työpäivä. Minäkin kävin hankkimassa seurakunnan kylppäriin suihkuverhotelineen ja tuulettimen ja asensin edellisen paikalleen. Sähkötyöt päätin jättää taitavampiin käsiin.
Kotiin palattuani oli odottamassa "urheilullinen" yllätys. Lähtiessä jo hissi ei toiminut ja nyt oli alas hissin oveen ilmestynyt lappu, että korjaaja tulee huomenna asentamaan hissiin uuden moottorin. Aamulla varmaan ainakin vielä ehdimme kävellä portaat alas, mutta ehkä jo iltapäivällä hissi taas toimii.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)